No birds.

Pohjois-Karjala ja Sodankylä on nyt tarkistettu lintujen varalta. Zilch. Zero.
P-K:ssa havainnot jäivät käytännössä yhteen naarasteeriparveen, joka syöksyi alarinnettä vastapalloon. Ammuin haulikolla ohi. End of story. Lintukanta oli heikoin neljään vuoteen, vaikka huhuja (=riistakolmiolaskenta) parantuneesta kannasta oli liikkeellä. Veikkaan laskijoiden jättäneen ikävän kävelemisen ja keksineen, notta "lintukanta on vähän kasvanut".

Sodankylässä teerihavaintoja oli 3, joista kaksi ukkoteertä ja yksi naaras. Ukkometsoja havaittiin 3 ja koppeloita 9. Kahdeksan kilometrin kävely hyväksi tiedetyllä selällä tuotti tulokseksi nuo kaksi ukkoteerihavaintoa... Aamuiset passit suolla tuottivat tulokseksi ensin parina aamuna kuulohavaintoja, mutta linnut eivät liikkuneet eivätkä siten tulleet kuvillekaan. Lopulta myös kuulohavainnot katosivat. Päättelimme heikon teerikannan keskittyvän täysin marjojen syömiseen, kun niihin vielä pääsi käsiksi.. Hieman lunta oli jo sadellut. Eivät tuhlanneet energiaa liikkumiseen tai turhanpäiväiseen syyssoitimeen. Metsokanta sensijaan oli kohtuullisen vahva, tosin en itse päässyt ampumatilanteeseen.

Aamussa ei ollut mitään vikaa..

No, vielä on luvassa reissu Etelä-Pohjanmaalle, siellä on lintukannat kuulemma oikeasti hyvät...

Torvi!

Sain hormin asennettua! Työnähän tuo ei itse asiassa ollut kovin suuri, kun kyseessä on kuitenkin modulihormi, eli erimittaisista teräsrakenteisista paloista koottu putki. Yksin tehtynä siinä oli tietty ähertämistä, jokunen kirosanakin taisi lipsahtaa. Teetettynä homma olisi maksanut sellaiset 300e, ja melkein jopa olin valmis maksamaan sen, en siksi, etten osaisi/jaksaisi asennusta tehdä, vaan siksi, että minua vain jurppii ihan hyvän katon puhkaiseminen, varsinkin, kun sen katon on itse suurella tuskalla tehnyt. Ajatuksessa reiän sahaamisesta kattoon on vain jotain perustavanlaatuisesti vialla... Mielummin ehkä maksaisi siitä, että joku muu tekee sen, eikä itse tarvitse sitä reikää siinä katossa katsoa.

Asennuksen jälkeen päätin palkita itseni ja jättää työpäivän lyhyemmäksi ehtiäkseni käydä kaupassa tuossa puolen tunnin matkan päässä ja päästäkseni vielä saunaankin valoisana aikana, ja niinpä sitten teinkin. Saunaan mennessä se pöhelö pupu oli muuten taas jaloissa. Satoi vettä, ja aurinko paistoi...

Pitäisikö mennä sukeltamaan? ...Vettä on tosin 22 metriä...



Ei tarvi sukeltaa, voi mennä pikku saareen etsimään sitä kultapataa!


Isot uivat rotat tulivat taas auringonlaskun aikaan...

Beavers... those furry, swimming animals, that is!

Saunalla on aikaa pohtia asioita. Tällä kertaa tuli pohdittua mm. mikä vtu siinä on, etten enää osaa ampua pistoolilla, en ainakaan keskisytytteisillä...
Viime viikolla kävin ampumaradalla, ensin pari kierrosta metsästystrapia totutellakseni Mossen 930:en... joutui ihan keskittymään. Päällekkäispiippuisella tuli ammuttua kauan, ja jossain vaiheessa koko ammunta muuttui kovin vaistonvaraiseksi, kiekot särkyivät, vaikka haulikkoa ei edes tullut nostettua poskelle asti. Itse asiassa kiekkoammunta oli hauskaa, kun haulikon piiput eivät olleet näkökentässä ollenkaan. No, Mossen perä ja tuntuma ovat kovin erilaiset tuohon Tikkaan verrattuna, ja näistä haulikoistani juuri Mossen perän kulma on itselleni paras, joskin perä on hieman lyhyt. Tikalla ammun alle (joojoo, säätöpaloja saa vielä varmaan jostain), 20-kal. Baikalilla ammun kilometrin yli, Mossen pumpulla vähän sinne tänne. Auto-Mosse nyt vaan lähtee metsälle, synteettinen tukki ja metalliosien käsittely (HHS 2000 muodostaa pintaan kuin muovikalvon) helpottaa oloa metsällä ja varsinkin iltaisia aseiden kuivauksia/oljyämisiä.
Kävinpä sitten samalla ampumassa pistooleilla.. tai siis pistoolilla, Tankun lisäksi mukana oli ruma Norinco, mutta ensimmäinen .45 patruuna oli ruuditon! Ensimmäinen koskaan tekemäni latausmoka, ja jälleenlatausta on tullut harjoitettu sentään jo yli 20 vuotta! Leen Auto-disk on tullut tiensä päähän, onneksi, ehkä.. saan hyvän syyn päivittää koko pistoolinpatruunalatauslaitteiston (<- 34 kirjainta), Leen Turret on palvellut kiltisti, vaikka sen rakenne ei kyllä kovin luottamusta herättävä olekaan. No, anyhows, se ongelma pistoolien kanssa on vanhenevat silmäni, en kerta kaikkiaan saa Tankulla tarkkaa tähtäinkuvaa, jyvän leveys suhteessa hahlon leveyteen ovat mahdoton yhdistelmä silmilleni. Norincon uudet tähtäimet ovat selkeästi paremmat, S&W:n 686-siluettirevolverissa auttaa tietty vielä pidempi tähtäiväli, ja Buckmarkissahan on punapiste... Joko käyn optikolla (tosin uusin lasit juuri, mutta ammunta harrastuksena ei tullut esille), tai sitten vaihdan Tankun takatähtäimen.
Ja 10/22:n punainen liipaisin oli kiva. Tosin jälkiveto oli säädetty hieman pieleen, eikä liipaisin aina resetoinut. Eikä avainta ollut mukana. Tietenkään. Kun en ole fiksu ja kanna mukana kaikkia tarvittavia työkaluja...

Hölömöjä elukoita..

Nyt on työmaalla mukana läppäri ja mokkula. Jee. Kännykässä on DNA:n liittymä, eikä kenttää oikein löydy, tämä paikka on kahden tukiaseman välissä, ja toisesta saa edge-yhteyden satunnaisesti (kun osaa sohottaa kännykkää oikeaan suuntaan), toisesta vain gprs:n, ja molemmista kenttä häipyy ajoittain täysin. Mokkulassa on TeliaSoneran liittymä (kotilaajakaistan kylkiäisenä sai mokkulan ilman eri maksuja; joskus sentään muistavat vanhojakin asiakkaita), ja sillä saa sentään vakaan yhteyden, mutta vain gprs:n. Ja näiltä seuduilta teleyhtiöt purkavat kiinteitä linjoja...

Alla olevassa heikkolaatuisessa kuvassa (joo-o, kännykkää valitessani kameran laadulla ei ollut minkäänlaista painoarvoa) oleva nuorukainen asustelee tuossa mökin nurkalla puukasassa. Kaverin luottamus suojaväriin on hellyttävä/säälittävä, tuo tampio juoksee hätyytettynä pari metriä pois ja jähmettyy paikalleen... Toivottavasti lumi tulee ajoissa tänä talvena; valkoisessa karvassa pikkuisen henki on kovin hellässä, jos maa on vielä musta...



Pupu pois piilosta, pupu on nähty!

Vakikuikat viihtyvät yhä järvellä. Kuikkien ruoanhankinta on hämmästyttävän tehokasta, hetken uivat pää pinnan alle painettuna, sitten lupsmolskis, ja jonkun ajan kuluttua palataan pintaan kala nokassa. Kaikkein vaikuttavinta on kuikkien yhteistyö kalastuksessa: pariskunta ottaa hieman väliä, sitten toinen sukeltaa puolison suuntaan, joka puolestaan tarkkailee pinnan alle ja nappaa sen toisen edellään ajamasta parvesta kalan. Todella huima oli se näytös, jota sain kesällä seurata saunan terassilta, esittäjinä kymmenen kuikan parvi. Aina yksi lintu vuorollaan ajoi kaloja puolikaaren muodossa odottavien toverien luo... hämmästyttävää. Yksi hienoimmista näytelmistä, jonka olen koskaan nähnyt...

Vakikuikat ovat kyllä tuossa kuvassa, ovat ovat!    



Tuosta luonnon näytelmän näkemisestä tuli mieleen se ainoa kerta, kun olen karhun metsässä nähnyt. Olimme, minä ja kaksi ystävääni, Pohjois-Karjalassa kanalintujahdissa. Yhytimme metsopoikueen, jota ajattelimme verottaa yhden ukkometson verran. Suunnitelmana oli kävellä rinnan n. 50 metrin välein polun kahta puolta kohti vähän matkan päässä olevaa lampea, jonka suuntaan metsot karkkosivat. Olin oikeassa reunassa, hieman alempana kuin muut, joten näköyhteys katosi ajoittain, jolloin nousin ylemmäs ja tarkistin tilanteen. Jossain vaiheessa polku oli haarautunut, ja lähdin seuraamaan sitä oikealle menevää haaraa, kun muut jatkoivat suoraan. Vaikken nähnyt muita, en siitä huolestunut, koska osaamme toimia kohtuullisen hyvin jo yhteen, vauhti pysyy kaikilla suunnilleen samana, ja kun suunta on sovittu, ei minkäänlaisia toisten eteen kaartamisia ole tapahtunut.

No, päädyin sitten, en suoraan lammen rantaan, vaan lammen päähän, jossa lampi muuttui kosteikoksi. Edestä kuului rytinää ja sitten mielestäni ystäväni A astui jonkin ison rangan päälle, joka murtui. Siltä se kuulosti ainakin, A ei ainakaan tuolloin vielä ollut niitä kaikken kevytaskelisimpia... Ihmettelin hieman, kuinka A oli ehtinyt edelleni, ja jatkoin hieman eteenpäin ja nousin hieman korkeammalle saadakseni ehkä näköyhteyden. Hetken odoteltuani sainkin näköyhteyden, en tosin A:han, vaan 50 metrin päästä kuusen alaoksien takaa näkyville paukkaavaan karhuun. Sekunnin murto-osan ajan taisimme molemmat ajatella, jotta "O-ou! Not good!", sitten karhu pyöräytti persauksensa minua kohti ja katosi. Minä vaihdoin haulikkoon täyteiset (päättelin niiden olevan karhua vastaan hieman paremmat, kuin 6,5-millinen Scenar), ja kävelin jälkiäni takaisin, vähän niinkuin aikanaan Bangles lauloi, "Walk like an Egyptian", eli yläruumis ihan jonnekin muualle osoittaen, kuin jalat...

Kaveri sitten valisti myöhemmin, että karhu pitää meteliä ja osoittaa voimansa puita katkomalla, jos sitä kohden on ihminen tulossa, eikä karhua nyt vaan yhtään huvittaisi nähdä. Nalle oli kuullut tuloni, muttei saanut hajua, ja kun jäin paikalleni odottelemaan, oli Puh jatkanut matkaansa kohti minua. Enpä tuotakaan karhun käyttäytymistapaa tiennyt aiemmin, olisi varmaan pitänyt ottaa selvää, koska liikuimme karhualueilla ja tuoretta karhunkakkia oli siellä sun täällä. Varokeinoina olivat vain nuo täyteiset ja Peltosen vanhempi sissipuukko repun viilekkeessä kahva alaspäin kannettuna... ja nekin vain lähinnä jonkinlaisen valheellisen turvallisuudentunteen luomiseksi. Tieto ja karhujen käyttäytymisen tunteminen ovat kyllä paremmat varokeinot, jos haluaa karhuja vältellä.. tai sitten niitä ampua.

Huiapua!!!

Huiii...

Kipaisin vaimokkeen veljen vieraana Saimaan saaressa ihailemassa syysillan pimeyttä ja eristyksissä olemisen taikaa. Tämä mökkityömaa on mukavasti paluumatkan varrella, joten poikkesimme tänne asentamaan lämmittimet eli, kuten niitä normaalit ihmiset kutsuvat, patterit.

Saavuimme eilen iltapäivällä, ja suunnittelutuokion jälkeen aloitimme asennukset. Pimeän tultua lämmitimme saunan ja laitoimme sitten nuotion pientä iltapalaa ja tunnelmaa varten. Jutustelun keskeytti tuon kalliolouhikon takaa kuulunut ulvonta... johon vastattiin järven toiselta puolelta... päätimme, että kyseessä oli outolintuja tms. Missään nimessä kyseiset oliot eivät olleet koiraeläimiin kuuluvia petoja, jotka olivat saaneet meidät saarroksiin ja kommunikoivat koordinoidakseen hyökkäyksen... Eeeeiiiivöt olleet, outolintuja olivat ne.

Aamulla (saatiin sentään unta) menin sitten ns. pömpeliin. Pysähdyin siinä sitten katsomaan kuusia, joita on liikaa ja jotka pitää kaataa... kun katse nousi läheisen kuusen runkoa pitkin ylös, koppelo lävähti lentoon puolipuusta rungon vierestä... +1 tontilta bongattu riistaeläin! Ja +1 myös pyystä, joka piipitti kuusikossa, jota myös mökkitontiksemme kutsutaan.

Projekti "mökki käyttökuntoon ja nopeasti" on aikataulutettu. Ihan niinkuin niissä joissain telkkuohjelmissa, joissa joku "asiantuntija" käy taivastelemassa tavallisten pulliaisten remonttiprojektia ja olemassa kovin epäileväinen koko pskan onnistumisesta. Siis sellainen ohjelma, jota vaimoväki tykkää katsoa. Ja aivan kuten sellaisessa ohjelmassa, meillä on aikataulu. Hauska yhteensattuma....

No, aikataulussa ei ole otettu huomioon sellaisia asioita, kuten
- mittarikaappi on tontin nurkalla, ja se pitää siirtää mökin seinälle. Ainakin kaapeli pitää vetää mökille asti, ja kun oja kerran pitää kaivaa, niin samointein sen kaapin siirtää sinne mökin seinälle. Kaivurin saaminen paikalle ja sähköurakoitsijan saaminen tekemään varsinainen kytkeminen onkin sitten eri hankalaa... paitsi silloin, kun kaivuri onkin sattumalta juuri siinä nurkilla, ja se voisi tulla tyyliin "huomenna". Kaivuri lähtee sitten jonnekin hevon kuuseen sen huomisen jälkeen, eli sitä ei ihan heti paikalle sitten uudestaan saa. Ongelma on se, että siellä tontilla ei ole ketään juuri sillä hetkellä, ja sen kaapeliojan reitillä on jos jonkinlaista rakennuskamaa kasoissa. Eli kesken aikataulun mukaisen lepopäivän autoon ja tontille raivaamaan, mars!
- Se kaivuri kun tulee silleen yllättäin, niin sitä kaapelia ei siellä sitten ole valmiina. Kaapeli tulee myöhemmin, ja kaappi siirretään ja kytketään sitten seuraavana päivänä, ja sen kaapelin toisen pään siihen valtakunnanverkkoon kytkee eri kaverit, kuin sen toisen pään siihen kaappiin. Ja ne jotka sen valtakunnan pään kytkee, eivät kuulemma sitä kytköstä tee, jos se on se kaapeli, joka edellisenä päivänä siihen 40 metrin ojaan tuli, jonka kaivanut kaivuri on jo jossain hevon kuusessa, paljaana siinä ojassa. Eli ojaa täyttämään lapiolla, mars!
- Väliseinät mökissä on "kevyitä", eli ihan rankarakenteisia. Väliseinien pintamateriaali on hirsipanelia. Panelia on 30 nippua, jokaisessa nipussa on 4 kpl 5,4-metristä 19x195 panelia. Nippu painaa arviolta 45 kiloa. Niput pitää siirtää mökkiin sisään,ennenkuin väliseinien pinnoittaminen alkaa, koska avattu kasa ei enää kestä sään vaihteluita. Niput ovat kaikkein kauimmaisessa paikassa, jossa ne nyt ylipäätään tontilla voivat olla. Eli ei muuta kuin nippuja kantamaan, mars!

Jotain hyvääkin sentään. 6,5x55 kivääri on kohdistettu! Radalla oli mukana jälleen aimo liuta erilaisia latauksia eri luodeilla, viime jahtikauden ylijäämistä (Lapuan 9.3g fmjbt) uusiin yrityksiin (Nosler 140gr. CC, Lapuan 6.5g Cutting Edge). Parasta käyntiä tarjosi 7g:n Scenar N150:llä ladattuna. Painavammat luodit eivät vai kerta kaikkiaan käy, Noslerit kävivät 35mm kasaa 150 metriin, painavat Lapuat lähes 40 mm... 6.5-grammaiset käyvät hyvin aina 150 metriin asti, mutta 200 metrissä käynti jo hajoaa. 8- ja 7-grammaiset Scenarit ovat aina käyneet hyvin. Nyt 7-grammaiset kävivät vielä 200 metriin 30 mm kasaa. Näillä mennään...

Hihilihko

Kunnallista vesijohtoa ei mökillä ole, eikä kaivoakaan vielä, joten käytän tavallista ns. puutarhapumppua veden nostamiseen järvestä saunalle. Työmaalla tarvitaan myös usein vettä betonimyllyn tai laastiämpärin tai -kauhojen tms pesemiseen, jolloin liitän saunalla olevaan letkuun parinkymmenen metrin jatkon tavallisella letkuliittimellä. No, tarvitsin sitten vettä ylös mökille asti, joten ei kun letkut kiinni toisiinsa, pumppu päälle ja hetken kuluttua vesipistoolin kahva alas, jolloin järvestä nousevan veden edellään painama ilma pärskähti pistoolista oikein iloisesti. Jotain muutakin ilmeisesti pärskähti, kun ei sitä vettä oikein tullut kuin norona vain.

Tarkistin letkun halkeamien tms. varalta, mutta mitään ei löytynyt. Saunalle vesi tuli hyvällä paineella, joten imuletkun suodatinkaan ei ollut syyllinen. Olisko vesipistooliin mennyt kuraa tms... Liittimet irti ja syyllinen löytyi:

Hihilihko

Raukka oli luonnollisesti mennyttä kalua, mutta saipahan elämänsä kyydin kuolemaan! Tuli mieleen Linnunradan käsikirjasta liftareille se valas, joka putosi kohti planeettaa..

Majavainvaasio

Lähdin tuossa rakennuspuuhien jälkeen lämmittämään saunaa. Rannasta kuului erikoista ääntelyä, jonkinlaista yninää, aivan kuin lapsi olisi hypännyt laiturilta uimaan ja havainnut, että vesi on todella kylmää.

No ne isot uivat rotathan ne siellä... pääsin hiipimään laiturin juureen, ja kaksi majavaa uiskenteli lahdella. Ilta on aivan tyyni, ja sain ottaa vastaan toisen jyrsijän kunniakierroksen. Onkivavalla (9-metrisellä) olisi melkein ylettynyt kutittamaan...

Kierroksen jälkeen majavat kohtasivat toisensa sen meidän rannassa olevan pesäkolon kohdalla, eli 15 metrin päässä laiturista. Kierroksen tehnyt majava (arvatenkin uros, kun kerran moisesti pasteerasi) piti erikoista urinaa, ja sitten pariskunta vaihtoi pusuja ja kömpi sinne koloon tekemään mitä nyt eläimet tekevätkään kahdestaan koloissaan.

Ja oliko kameraa mukana, oliko? Mitäpä luulette...

Niin että sitä minä vain, että kumpiko se oli, se yninä vaiko se urina, sitä naurua?

Hahaa! Täällä taas! Siis mökkityömaalla. Hämmästyttävää, että ei ahdista nuo odottavat työt. Tällä paikalla on jokin hämmästyttävä diapam-vaikutus. Jo hiljaisuus itsessään on ihmeellinen. Toki täällä muutama muukin mökki on, mutta jotenkin kaikki täällä tuntuvat rauhoittuvan. Pahimmat häiriköt ovat tuon vastapäisen kallion korpit.
Korppien lisäksi olen bongannut ihan riistaakin täällä. Omalta tontilta on yllätetty ukkometso, lehtokurppa (vaimokkeen mukaan äänen perusteella kyseessä on lentävä sammakko) ja kanadanmajava. Majavalla on pesä tuossa meidän rantatörmässä, mutta valitettavasti se joutunee hylkäämään sen, kun meidän oleskelu täällä yleistyy... Resident PETA-aktiivin (vaimoke) mukaan sitä ei kuulemma saa ampua. Mutta kun SE SYÖ MUN HAAVAT JA SEHÄN NAURAA MULLE SAATANA! MÄÄ MYRKYTÄN SEN! Ja hirviä täällä liikkuu todella paljon, muutama hirvikärpänenkin eksyy ihan tähän työmaalle joka alkusyksy. Ihmettelen yhä, että tällainen paikka löytyi.. kotoa tänne ajaa puolitoista tuntia, eikä pääkaupunkiseudultakaan aja kuin kaksi tuntia. Tuossa muutaman kilometrin päässä on laajempi alue vastaavaa maisemaa, ja se taitaakin olla eteläisen Suomen suosituin luontoretkeilykohde. Mutta me olemme täällä piilossa...

On muuten hankalaa tätäkin kirjoittaa kännykällä. Fiksu olisi ottanut kannettavan tietokoneen mukaan ja tehnyt tämänkin homman silleen... fiksusti. Mutta on ilmeisesti jo pari kertaa tullut ilmi, että minä en ole fiksu.

(Miksi muuten Android-puhelimeen ei ole vielä saatavissa blogger-applikaatiota? t: nimim. Nakkisormi)

Voisi laittaa lisää puuta nuotioon ja ehkä jopa ottaa lasillisen punaviiniä (Pascual Toso 2008, Merlot Argentiinasta...

P.S. Kuikkien pesintä epäonnistui tänä vuonna :( Järven pinta laski 40-50 cm, siinä syy, epäilen. Tuossa nuo nyt viettävät "aikuisten aikaa" kahdestaan...

P.P.S. Blogeja ei voi kirjoittaa ollenkaan Android 2.1:n oletusselaimella. Jos otetaan huomioon, mikä firma on sekä Androidin että Bloggerin takana, niin tilanne on vähintään mielenkiintoinen. Näin käy, kun mennään ostamaan kivoja pikkufirmoja pois kuleksimasta. Ja brändinhallinnasta vastaavat kiittelevät kovasti...
Tutkin myös tarkemmin toimittaja Määtän kirjoituksia. Kaverihan on ihan viisas... sehän on samaa mieltä kuin minä esim. vaihtopiippuhelistimistä ja Mosin-Naganteista. Minua ei ole koskaan nuo sotilaskivääripohjaiset (siis M-N -pohjaiset) innostaneet. On jopa harmittanut, että tsaarillinen Venäjä on moisen konstruktion aikoinaan ottanut käyttöön. Miksei jotain vaikkapa Mauser-pohjaista? Ja täällä talvisodan ihme ja torjuntavoitto ja M-N -lukkorunko jotenkin assosioituvat keskenään yhdeksi möykyksi, josta ei voi irrottaa esim. sitä faktaa, että ihmeet ja torjunnat tehtiin _huolimatta siitä faktasta,että käytössä oli Mosin-Naganteja. Suomalaisen sotilaskiväärin erinomaisuuden illuusioon hairahtuneita voi yrittää saada tolkkuun kertomalla, että Suomessa ei ole koskaan valmistettu yhtäkään sotilaskiväärin lukkoa tai -runkoa. Ja eräissä halutuimmissa "suomalaisissa sotilaskivääreissä" ei edes piippu ole suomalainen. Jos jostain pitää olla kateellinen ruotsalaisille, niin kadehditaan heidän sotilaskivääreitään. Anteeksi vain kaikki, joita loukkaan näillä mielipiteilläni.

Arvatkaa, mitä on tullut tehtyä viime aikoina.. Jep, rakennettua mökkiä! Sisäkaton panelointi on nyt menossa. Kamina (tsekkiläinen jalustallinen ja ...pyörivä... o_O metallimöhkäle) ja hormi on tilattu. Asennan hormin ennen katon panelointia umpeen, muuten asennus menisi vaikeaksi ahtaan välitilan vuoksi. Paneloinnin jälkeen puhallamme Ekovillan kattoon. Päätös eristeestä syntyi lopulta "torniparven" kattoa lasivillalla eristäessäni; lasivilla on oikeasti itsensä Prkleen keksimä! En haluaisi koskea siihen yhtään enempää kuin on pakko! Että voi olla inhoittavaa materiaalia! Ja se _haisee kuselle_.
Niin ja takan muuria pitää vähän korottaa, onneksi se on väliseinäharkkoa. Ja verhoilukivet pitää saada muuriin kiinni. Ja vielä pysymäänkin siinä. Haasteita.

Ja pari kuvaakin työmaalta:

Maisemaa kesäsaunalta...

Taka- eli pääovi. Terassi on sentään tehty kuvan oton jälkeen.

"Paraatipuoli". Terassin teko jää ensi kesään.

Kesäsauna. Ilman tuota kevyrakenteista kopperoa ei tästä projektista tulisi mitään!
Ja kyllä, puiden raivaamista riittää vielä vuosiksi.

Havahduinpa taas kerran siihen, että linnustuskausi lähestyy, ja patruunat on lataamatta sekä aseet kohdistamatta. Siis taas. Huolestuttavaa. Voi tulla kiire. Ja sitäpaitsi, voisiko joku kertoa mikä ruuti on tunteettomin lämpötilan vaihtelulle? 6,5x55:lle ja .223:lle, kiitos. Jos pyssyn kohdistaa nyt, kun on päivisin vielä about 20 astetta, niin eipä sillä kohdistuksella ole mitään tekoa kylmänä aamuna suon reunassa.

Taidan tänä vuonna käyttää vain 6,5x55 CZ 550:ni. Olen käyttänyt Bushmasteriani linnustuksessa ihan hyvällä menestyksellä, mutta totuuden nimessä täytyy sanoa, että AR-pohjainen kivääri ei ole ihan parhaimmillaan metsästyksessä. Tai siis riippuu ja roikkuu... Hyvin tuo toimii aamupasseissa, kun kiväärin voi valmistella rauhassa ja laittaa sitten lepäämään viereen.

Aamupassista

Metsästysporukassamme on tapana, että liikuttaessa maastossa kiväärit ovat lataamattomina. Kivääripaikan tullessa patruunan ehtii kyllä pesittää. Tässä sitten ollaankin AR-15:n kanssa vaikeuksissa, varsinkin, jos aseen käsittelyyn ei ole vakaata rutiinia. Jos pesität patruunan niinkuin se nyt pitäisi moisessa konstruktiossa tehdä, niin meteli on aika huikea. Käyttämällä forward assistia, niin toki sen patruunan saa sinne pesään ilman raikuvaa ja kaikuvaa mekkalaa. Kaikissa arskoissa vaan ei edes tuota forward assistia edes enää ole... :S. Ja se säätäminen lippaiden kanssa... Ja kurjan sään jälkeen arskan putsaaminen etukädensijan alta, aina pitäisi olla ruuvaamassa tuubia irti. Tai jos olisi fiksu, niin käsittelisi sen tuubin alle jäävän piipun vaseliinilla, autovahalla tai vaikka HHS 2000:lla. Vaan kun en ole fiksu, vaan se jää se käsittely tekemättä, kuten tahtoo jäädä patruunat ja kohdistuksetkin tekemättä.
No, tuo Varminterini on tarkempi, kuin CZ, joten ehkä kuitenkin se pääsee mukaan jollekin lyhyemmällä reissulle Etelä-Pohjanmaalle, jossa jahti on lähinnä passittamista ja muutenkin ollaan ahtaammissa maisemissa (siis niinkuin sivistyksen läheisyyden tms. suhteen), kuin esim. Lapissa tai jopa Pohjois-Karjalassa. Ihan siis vaan ajatellen vaarallista kantamaa .223 vs. 6,5... tai siis enpä oikeastaan tiedä... taitaa olla tuo pienempireikäisen käyttö mukamas turvallisuuden takia aika kaukaa haettua... jos et tiedä, mitä ampumasuunnassa on muutaman kilometrin säteellä, niin eihän sitä pitäisi sinnepäin sitten ampua, ei pienellä eikä isolla reiällä...

Haulikoksi reissulle otan joko ItalianTikka 512:n tai Mossen 930:n. Nuoremmalle tyttärelle otetaan mukaan Baikalin 20-kaliberin rinnakkaispiippuinen. Supistusten suhteen olen vuosien ihmettelyn ja säätämisen jälkeen päätynyt käyttämään Tikassa joko M-M, M-IM tai IM-IM. Paljon puhutaan, että toisen piipun pitäisi olla suppeampi ajatellen pakenevaa riistaa, mutta
A) Vähintään yhtä usein, kuin ammutaan pakenevaa riistaa, ammutaan kohti tulevaa tai sivuuttavaa riistaa, jolloin ampumaetäisyys toisella laukauksella saattaa olla jopa lyhyempi, kuin ensimmäisellä
B) Kaikki ylimääräinen säätäminen metsästystilanteessa on tie perikatoon. Siksi kaksi kovin erilaista supistusta johtaa jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa sitä laukeamisjärjestystä ja sen muuttamista alkaa ajatella/säätää, kun itse asiassa pitäisi jo alkaa sohottamaan sitä torrakkoa kohti riistaa... been there, done that... Ei hyvä. Siis samat tai hyvin samankaltaiset supistukset. Sitäpaitsi makasiinihaulikoissa on aina vain yksi supistus, enkä ole kuullut hirveästi valituksia, että riista karkaa, kun ei ole tiukempaa supistusta toiselle/kolmannelle laukaukselle.

Ja btw, kun asetusten mukaan itselataavassa haulikossa saa metsästettäessä olla maksaiiniin mahtua maks. kaksi patruunaa, niin puuttuuko kukaan asiaan, jos makasiiniin mahtuu kaksi patruunaa, piipussa on yksi ja sillalla yksi... Nähdäkseni viranomaisella ei pitäisi olla mitään sanomista ko. järjestelyyn; ase on selkeästi asetusten mukaisessa kunnossa...

P.S. Luin Riista-lehteä, ja toimittaja Määttä on näköjään vähän samoilla linjoilla noiden supistusten suhteen... hieman eri perusteilla tosin, mutta anyhow..

Plääh...

Taas on aika kulunut käytännössä tyystin mökin parissa. Alakerran lattia on viimein valmis; ajattelin lähteä huomenna taas "maalle" (asumme maalla, ja nyt kuntaliitosten myötä mökkimme on kaupungissa... :I ) tekemään parven lattian. Vinkkinä muuten ihmisille, jotka mökkipakettia ovat hankkimassa: se lattialauta saattaa olla jotain käsittämättömän vinkuraa peräkylän höyläämön omistajatyönjohtajatyömiehen puolikännissä höyläämää... ja jos se kaiken kukkuraksi ei ole päätypontattua, niin hartiapankkirakentajat varokaa! Se on erinomaisen kittumaista laittaa paikoilleen. Meillä oli varastoinnin suhteen käynyt pieni moka, ja osa lattialaudoista oli tuhoutunut, joten kävin ostamassa rautakaupasta määrämittaista, nätisti paketoitua päätypontattua lattialautaa parisataa metriä. Sen laudan asentaminen käy vähintään tuplanopeudella siihen peräkylälautaan verrattuna...

En ole ehtinyt juurikaan edes ampumaan. Ja se paikallinen pienoiskivääri ja -pistoolirata on TOISTAISEKSI SULJETTU! Vtustnaprkl. Ilmeisesti jotain ympäristölupaan liittyvää muutosrakentamista luvassa... No, ei voi mitään, kaupallisiakin ratoja on onneksi, ja onhan siellä mökkikaupungissa myös käyttökelpoinen rata. Kerran-pari olen ampumaan ehtinyt, ja keskityin pääasiassa pienoispistooliharjoitteluun. Tein Buckmarkiini legendaarisen "Heggis-flipin", ja taisin jopa hieman säikähtää ensimmäistä laukausta, kun olin autuaasti unohtanut, että tuo muutos tuli tehtyä. Parisataa laukausta punapistetähtäimellä varustetulla Buckmarkilla, aina lippaallinen niin nopeasti, kuin kelvollisella tähtäyskuvalla sai laukaisun aikaiseksi, eli yhdellä henkäyksellä. Olisiko mennyt kaksi laukausta koulutaulun mustalta ulos 25 metrin matkalla, ja ehkä 80% oli kasiringin sisäpuolella. Ja sitten lopuksi pari lippaallista 9mm:n perus-Tankulla, ja raaka putoaminen maanpinnalle. Joko en kerta kaikkiaan osaa ampua isompikaliberisella (ei kyllä pitäisi olla rekyylikammoa), tai sitten tuo yksilö on täysi susi. Harmi sikäli, että kaikista kokeilemistani pistooleista juuri Tankku sopii ehdottomasti parhaiten käteeni...

Ja se 10/22 sitten.. Rugerhan on siirtynyt "kestävämpään" liipaisinkoneiston materiaaliin, eli muoviin. Ratkaisun erinomaisuutta esitellään videolla, jossa liipaisinkaaren päälle tiputetaan sopiva paino, ja vanha kevytmetallivaluinen kaari napsahtaa poikki, kun taas uusi muovinen kestää! Hurraa!! Syy siihen, miksi liipaisimenkin pitää olla muovia, jää hämärän peittoon. Mutta ihan oikeasti: Jos varmistimen unohtuessa päälle liipaisinta painettaessa ensimmäinen ajatus on, että onpa venyvä ja raskas laukaisu, niin jotain on pielessä! Se liipaisin oikeasti antaa periksi... Ja siihen muoviseen koneiston runkoon on liipaisimen palautusjousen ja -plungerin kolo liipaisinkaaren takaosassa porattu jälkikäteen... liipaisinkaaren sivusta! eli jousi ja plungeri ovat vinossa liipaisimen liikerataan nähden.. ei hlvti! Kyllä joillakin sitten hiihtää!
Osien kiillotuksen jälkeen tilasin metallisen liipaisimen jälkivedon säädöllä, ja nyt liipaisu on jo aivan eri planeetalta. Ja sitäpaitsi uusi liipaisin on punainen! Ai sitä ansaitsemattoman rispektin määrää, mitä sillä saan kaupallisella radalla! En muuten uskalla miettiä, miltä Jardin koneisto tuntuisi, enkä varmasti uskalla kokeilla, ennenkuin minulla on sellaiseen rahaa.

Ja sain siihen rumaan Norincoonkin uuden takatähtäimen. Kunpa vain osaisin ampua .22:sta isommilla aseilla.

Mökkiä...

Viime viikot ovat vierähtäneet mökin rakennuspuuhissa. Kauppaopistossa aikoinaan piirreltiin käyriä tuotantotekijöiden ja tuotannon suhteesta, ja käyrät voi helposti todistaa käytännössä oikeiksi:
Otetaan yksi hirsimökkipaketti, yksi tontti ja kaksi amatööriä, mies ja nainen, jotka katsovat voivansa mökin rakentaa hartiavoimin vapaa-ajallaan, suunnitelmana se, että mies tekee raa'an työn ja nainen tekee aikaavievät 'apuaskareet', kuten maalaus/puun suojaus jne. Piirretään käyrä: mökin valmiusaste/aika ja otetaan tällä kertaa huomioon mm sellaiset sekundääriset argumentit kuten: Molemmat amatöörit kärsivät korkean paikan kammosta, tontti on hyvin jyrkkäprofiilinen (mökin takaosan ollessa 40-60 cm kalliosta, johon perustuspilarit on perustettu, etuosa on 60-210 cm kalliosta), ja mökissä on kuvissa eri somalta näyttävä "torniparvi", jonka katto on about 7 metrin korkeudessa maasta, niin tulokseksi saadaan hyvin, hyvin loivasti nouseva suora.
Jos kuvioon lisättäisiin 3-4 ammattilaista, niin kuvaaja olisikin yhtäkkiä hyvin toisenlainen...

No, kuudes kesä rakennustyössä alkaa, ja tarkoitus on, että tämä olisi viimeinen varsinainen rakennuskesä mökin parissa. Porakaivon teettämistä on päätetty lykätä vuodella/kahdella, pääosin taloudellisisita syistä. Monesti on ollut luovuttaminen mielessä, mutta kummasti olemme jaksaneet. Ulkoista työ/konevoimaa ei ole todellakaan käytetty muussa, kuin maatöissä ja ylimmän hirsikerran sekä kattoristikoiden nostossa. Ristikoiden nostossa oli apuna talkooporukka, ja sen päivän jälkien korjaaminen vei minulta pari viikonloppua... :P. Muutaman kerran on vaimokkeen siskonmies käynyt auttamassa (muutama päivä hirsien nostossa, muutama päivä katon laudoituksessa ja muutama päivä kesäsaunan rakentamisessa), ja hänestä onkin ollut suuri apu, kuten on ollut vaimokkeen veljestäkin, jolla on sähköasentajan koulutus, vaikkei niitä töitä olekaan kai koskaan elannokseen tehnyt.

Monet ovat ihmetelleet, miksi  olemme ottaneen näinkin suuren projektin harteillemme; 85 neliön mökki, eikä rakentajataustaa kummallakaan, toinen on tietokonenörtti ja toinen toimittajatiedottajamarkkinointiviestintäkonsulttiyrittäjä. Tärkein syy, ainakin omalta kohdaltani on ollut ja on vieläkin: Koska me pystymme siihen. Ja onhan tuo paikalleen noussut, hitaasti kyllä, mutta niinhän sitä sanotaan, että kun mökki on valmis, ei kukaan juuri kysy "kuinka kauan tätä rakennettiin?", vaan "kuka tämän rakensi?".

Pitkä irtisanomisaika on nyt hyvä käyttää pieneen loppurutistukseen. Rakentaminen onkin taas pitkästä aikaa mukavaa, kun ei tarvitse laskeskella vapaita viikonloppuja ja loppukin häämöttää. Tarkoituksena on ollut, että jos rakentaminen alkaa tökkiä, voi vaikka pitää vapaan iltapäivän ja käydä vaikka kalassa tai paikallisella ampumaradalla (mistä tulikin mieleen, että aikoinaan soitin rataa hallinoivan paikallisen rhy:n toiminnanohjaajalle ja korrektisti kysyin, että saisiko rataa käyttää omatoimisesti, vaikken ko. rhy:n jäsen olekaan. Luurin toisessa päässä oli hetken hiljaista, sitten tuli vastaus hämmentyneellä äänellä: "No siksihän se rata on sinne rakennettu!" Vielä kertoi, milloin on järjestetyt luodikko/haulikkoharjoittelut ja toivotti tervetulleeksi...)

Vaimokkeella on niin paljon työtä, että sovimme, että hän tahkoaa rahaa yrityksemme kautta, ja minä tuhlaan ne rakennukseen. Toimiva työnjako..

Lumet suli!

Vihdoin lumet olivat sulaneet lähiampumaradan tieltä niin, että pääsin ampumaan! Itse radalla oli pienoiskivääriradan katoksen katolta lumet valahtaneet ovien eteen, joten radalle käynti piti tehdä radan sivusta. Koska olin ainoa ja jäljistä päätellen kevään ensimmäinen kävijä, ei se ollut ongelma. Ongelma sensijaan oli metsuri, joka päräytti raivaussahansa käyntiin radan vieressä juuri, kun olin saanut releet reilaan ja aloittamassa ammunnan. Kaveri oli päätypenkan tasalla radan vieressä (välissä oli vielä pienoispistoolirata), mutta koska penkasta saattaa kimmokkeita joskus lähteä, enkä tiennyt, mihin suuntaan kaverin raivaus etenee, pakkasin kamat takaisin autoon ja kävin asioilla. Palatessani parin tunnin päästä oli raivaustyöt ohi ja pääsin rauhassa testailemaan Rugeria.


Rugerin petauksessa oli massaa päässyt purkuruuvin koloon, jossa se painoi purkuruuvia vinoon, ja sitämyötä ilmeisestikin vaikutti myös aseen sielunelämään käyntiä heikentävästi. Dremel korjasi helposti tilanteen. Kasat paranivatkin systemaattisesti kaikilla kokeilluilla patruunoilla.

Olin valinnut radan aurinkoisen reunan; varjoisalla reunalla oli vielä lunta maassa. Huomasinkin sitten, että auringon paahtaessa paljaaseen maahan ilma väreili aivan suunnattomasti. Jossain välissä kasat venähtivät moninkertaisiksi pystysuunnassa, enkä keksinyt oikein muutakaan selitystä ilmiölle, kuin ilman väreilyn aiheuttaman tähtäysvirheen. Lisäksi, jottei säätäminen loppuisi, niin huomasin, ettei 15 vuotta vanha Bushnell Sportview 3-9x32 ole kaikkein paras vaihtoehto tähtäimeksi. Ihan hyvin se on toiminut kyllä nämä vuodet, ei siinä mitään, ja se kelpaa yhä käyttöön. Joten kamat kasaan ja kotiin säätämään...



En omista yhtään hyvää optista tähtäintä, valitettavasti. 6.5x55 lintukiväärissäni on Leupoldin VX-I 4-12x40, Bushmasterissa Burris Fullfield II 3-9x40. Molemmat käyttävät Leupoldin QRW-renkaita, joten tähtäinten kokeilu Rugerissa oli hieman helpompaa kuin tavallisesti, koska en joutunut vaihtamaan renkaita/jalustoja. Leupold oli kiinni ehkä 5 minuuttia; parallaksi 50 metrissä oli aivan käsittämätön!. Burris osoittautui tässä suhteessa paljon paremmaksi, havaittavaa parallaksivirhettä ei 50 metrissä ollut. Joten Burriksen kanssa takaisin radalle. Bushnellin laitoin takaisin Sako M78:n päälle vanhoilla Milletin teräsjaloilla. Tarkoitus on pitää Sako alkuperäisenä, eli en sitä petaa, vaikka se sitä kipeästi vaatisikin. Turha siis laittaa aseeseen parempaa tähtäintä, petaamattomana sen tarkkuus on kuitenkin... arvaamaton.

Seuraavat havainnot sitten Rugerista: laukaisu, vaikka se T-malleissa onkin mukamas hieman parempi, kuin tavallisissa, ei ole kovin kummoinen. Lisätään tähän sään äkillinen kylmeneminen +10 asteesta +2 asteeseen, lumi- räntä- ja raekuurot ja kotiin unohtuneet sormikkaat, niin lopputulos on se, että tarkasti ampuminen loppui ehkä parissakymmenessä minuutissa. Anyways parikymmentä minuuttia riitti havaintoon, että aina paranee.

RWS:n sikakallis R 100 osuu todella hyvin, 11 mm kasa. Toisessa kasassa oli 4 laukausta 10 mm:ssä, yksi pari senttiä muista erillään. Näyttää siltä, että joskus lippaan ensimmäinen patruuna napsahtaa vähän omille teilleen; täytyy kiinnittää huomiota, tapahtuuko niin säännöllisesti, ja tapahtuuko niin ladattaessa ensimmäinen patruuna avoimelta lukolta/suljetulta lukolta. Vai oliko kyseessä kiikarin säätämisen jälkeisen ensimmäisen patruunan syndrooma. Täytyy jatkossa muistaa kopauttaa tähtäintä säädön jälkeen kunnolla.. tai sitten ampua "asetuslaukaus"..

CCI:n Standard yllätti. Kasat olivat järjestään kohtuullisen symmetrisiä, ja kooltaan 15 mm kahta puolta. Täytyy käydä hakemassa näitä lisää, kauppiaalla ei tainnut olla tätä erää enää kuin pari tuhatta jäljellä, uusi erä tulossa, ja sen osuntaa ei tämän erän perusteella voi ennakoida.

Muita patruunoita en ehtinyt kunnolla testaamaan ennen näppien jäätymistä. Suuntaa-antavia tuloksia toki sain. Lapuan Center-X vaikuttaa oikein lupaavalta, muutaman 15-20 mm luokkaa olevan kasan sain, ennenkuin kärpäset ilmaantuivat. SK:n Magazine käy selvästi CCI:ä heikommin, SK:n HVHP osoitti lupaavia merkkejä sekin. Jopa Federalin High Velocityt kävivät ensimmäistä testiä (korjaamattomalla petauksella) selkeästi paremmin, mutta silti 25-> mm luokkaa olevia kasoja.

Puran vielä Rugerin laukaisukoneiston ja arvioin, olisiko osien kiillottaminen vaivan väärtiä, vai pitääkö ruveta säästämään Jardia varten... :I.

No ei se tie sinne ampumaradalle ole sula. Haldexin avulla sinne ehkä pääsisi, vaikka rata onkin harjun päällä, ja tie on jyrkkä. Mutta kun liittymässä on aurauspenkka, jossa lunta yhä 40 cm, niin ei riitä maavara, enkä aio käyttää Skodaa aurana. Joten odotellaan vielä.

No, maksulliselle radalle pääsi kyllä. Ja porukkaa riittää. 80% asiakkaista katsoo parhaan asusteen ratakäynnillä olevan "J-J"-merkkinen kalvopuku tai ainakin fleece. Jotenkin tuollainen, testienkin mukaan ala-arvoinen, kalvopuku yhdistää meitä suomalaisia harrastajia. Vähän kuin oma univormu...
Jostain syystä radalla tulee oman aseen käyntiä kommentoida kohtuullisen isoon ääneen itsekseen, ihan vain ohimennen.. "Heh-heh, kyllä on tarkka pyssy!". Yhden tällaisen, viereiseltä pöydältä Sako 85:llä ampuvan itsekseen puhujan hiljensin syksyllä niittamalla oman tauluni 200 metriin hekottelijan taulun viereen ja ampumalla Bushmasterin Varminterilla 5 laukauksella 27 mm kasan lähes yhdellä henkäyksellä. Hävisi kaverin taulu, kaverin hekotus ja kaveri saman tien radalta.

Ja sitten on tyyppi, joka tulee paikalle viimeisten joukossa, maalaa siluettikuvat (siis ne, joita kaikki muut ovat ampuneet jo 3 tuntia) mustalla ja katsoo tämän toimenpiteen siirtävän kuvien omistuksen juurikin hänelle. Ammupa kohdistuskuvaan (kuten olet siis ampunut jo 3 tuntia), niin sitten käydään yksitellen tenttaamassa muut ampujat, että kuka siihen ampui!? Kun tulee jälkiä!. VTU, jos haluaa tarkistaa aseen kohdistuksen/käynnin siluettikuviin ihan niinkuin olisi omalla henkilökohtaisella radalla, niin PRINTTAA SE VTUN ELUKAN KUVA PAPERILLE JA AMMU SIIHEN PAPERIIN! Onko se sinun harrastuksesi jotenkin tärkeämpi, kuin muiden harrastus? Vai vtuttaako "vierasampujat"? Me vierasampujat maksamme hyvät rahat siitä, että pääsemme radalle. Jos vierasampujat on mielestäsi ongelma, niin se ongelma on seurasi sisäinen. Käsitelkää asia seuran/jaoston seuraavassa kokouksessa. STANA!

Kuulostaa ehkä ilkeältä, mutta juuri noin joskus koen tilanteen eräällä Itä-Uusimaalaisella (vai onko se nykyään Uuttamaata) radalla, jolla puitteet ovat kyllä ihan ok, mutta kun meitä on moneksi... No, olen tunnettu kyynisyydestäni ja sarkastisuudestani. Mutta ihan totta: Ampumarata poistaa "äijistä" viimeisetkin itsekritiikin rippeet, ja "äijistely" saa aivan käsittämättömät mittasuhteet. Tänään radalla oli isä 10-11 vuotiaan poikansa kanssa ampumassa pienoiskiväärillä. Hienoa! Isä ja poika ampuivat yhdessä (niitä siluettikuvia, jotka joku sitten maalasi ja omi myöhemmin), joten kyseessä oli todellakin quality time. Mutta sitten paikalle sattui isän 3-4 kaveria... ja puheeseen (pojan kuullen) alkoi ilmaantua se vtu-hehe aika tiheään... oi voi :(. Pahimmat esimerkit ovat ne, joiden puheessa alkaa ampumaradalla samaan virkkeeseen ilmaantua erinäiset etniset vähemmistöt ja erinäiset ampumasuoritukset. Näitä on nähty.

Anyways, kaverin CZ on yhä edelleen ongelmallinen. Tarkemmin ottaen se on erittäin kranttu latauksen suhteen. Kaveri latasi ihan mukavan setin .223:a eri ruutimäärillä (vain N140:llä tosin), ja sieltä VV:n taulukon minimin ja maksimin puolestavälistä löytyi lataus, joka kävi 15 mm kasan 150 metriin 4 laukauksella. 4 laukausta 5:n sijaan siksi, että luodittaessaan yhtä setin patruunaa, kaveri asetti hylsyn hylsynpitimen päälle.. ja teki silti määrämittaisen patruunan... joten se meni haaskuuseen. Latauksen kasvaessa minimistä kohti tuota hyvin käyvää, kasat pienenivät systemaattisesti, ja latauksen kasvaessa, kasvoivat kasatkin. Tuo hyväksi osoittautunut lataus on muuten aika tarkkaan sama, joka käy Varminterissani parhaiten. Tosin luoti on kaverilla Lapuan uusi niippiuraton 55 graininen, omassa latauksessani käytän niippiurallista, 222:een tarkoitettua luotia.

Ja Ruger on juuri niin pienoiskivääri, kuin voi odottaakin. Tarkoitan sitä, että se on hyvin tarkka patruunoista. Kovin suurta valikoimaa ei tosin nyt ollut mukana, mutta Federalin halpis-targetit eivät käy! SK:n high-velocity HP:t olivat lupaavia, jo alle 2 sentin kasaa 50 metriin. RWS:n sikakalliitt R100:t myös alle 2 sentin kasaa, hieman paremmin kuin SK:t. Voiton vei Lapuan wanhat Masterit, joita sain Browning Buckmarkin kylkiäisinä, 15 mm kasalla. No, testit jatkuvat, kunhan saan hankittua vähän isomman valikoiman patruunoita. Sama vaiva oli Buckmarkinkin kanssa, sille maistuu parhaiten Eleyn Pistol Match, joka on tyyris sekin. Lähes yhtä hyvin sille maistui Eleyn vastaava, edullisempi patruuna, jota ei tietenkään enää valmisteta. Oliko se Pistol Sport vai Pistol Practise?

Lumien sulamista odotellessa... torstaina mennään ampumaan talven jälkeen ensimmäistä kertaa haulikoilla. Veikkaan, että lajina on tuttu metsästystrap, mikäli radat on sopivasti viritetty. Sporting-radan avautumista joututaan vielä odottelemaan.

Pääsiäinen on sitten vietetty, ja nyt sitten vietetään "läsnäolovelvoituksetonta aikaa". Kiirastorstai-iltana meille tuli ystäväpariskunta A ja P viettämään aikuisten aikaa; heidän kaksi tyttöään olivat isovanhempiensa luona. Kyllä oli taas hauskaa! Laitoimme yakinikua ja tori no kara-agea; söimme siis hyvin. Ja hieman joimmekin.

Pitkäperjantaina sitten -sopivasti toettuamme- pidin A:lle pikakurssin kiväärinpatruunoiden latauksesta. Latauslaitteet (Leen ns. juhlasetti + kaulasupistusholkkisarja.. ihan hyvät ne on!) annoin A:lle joululahjaksi jo toissa jouluna, mutta jotenkin on hänellä jäänyt lataamisen aloittaminen aloittamatta. No, ehkä hän nyt vihdoin sai tarvittavan kipinän.

A toi tullessaan kiväärinsä, .223-kaliperin CZ 527 Varmintin, pedattavaksi. Taisin jossain vaiheessa luvata pedata sen, kun A tuskaili osunnan kanssa. Kokeillessani A:n kivääriä se ampui 25-30 mm 5 lks kasaa 150 metriin Norman Jaktmatcheilla. A ampui sillä 40-50 mm kasoja, ja viimein jollain ampumaratakäynnillä A ei saanut oikein minkäänlaista järkevää kasaa aikaiseksi. Oma Bushmaster Varminter ampuu säännöllisesti <25 mm 5 lks kasaa 150 metriin, joten tiukka paikka taisi olla A:lle. Lohdutukseksi sitten tuli kai mainittua se petaaminen... no, huutoonsa pitää vastata. Nythän minulla on sopivastI aikaakin..

Ensimmäinen huomio rautoja irroittaessani olikin sitten se, että kiinnityspultit olivat erittäin löysällä! Että silleen.. Menisiköhän läpi, jos vain kiristäisin pultit ja veisin kiväärin takaisin. "Valmista tuli, nyt pitäisi taas osua!". No, luvattu mikä luvattu. CZ:ssa on taaemmassa pultinreiässä metalliholkki, etummaiseenkin olisi hyvä sellainen laittaa, mutta mennään nyt näin. Jätin pulttien reikien ympärille vähän puuta alkuperäiseen korkeuteen, että saan raudat istumaan oikealla korkeudella. Eipä siinä sen ihmeempiä.

Lopputulos olikin aivan toimiva. Jos kyseessä olisi oma kiväärini, siistisin vielä jälkeä hieman toisella petauskerralla, nyt massaa oli kehyksen sivuilla hieman liian vähän ja jälki on hieman rumaa. Kehyksen etu- ja takapään sekä rekyylivasteen ja piipun alkuosan petaus onnistui hyvin, joten koeammunnan jälkeen sitten päätän, korjailenko petausta vai en.

Kun petauskamat ja työkalut oli kerran otettu esiin, niin ajattelin sitten pedata Rugerin 10/22:n saman tien, samalla siivoamisella selviytyy tästäkin. Tämä Ruger on muuten uusi, en ole ampunut sillä vielä yhtään... Joten ennen/jälkeen-vertailua tarkkuudesta ei sitten ole luvassa. Liekö hölmöä pedata ennen koeammuntaa.. tiedä häntä. Uskoakseni petaaminen ei ainakaan heikennä käyntiä..

Rugerissa onkin sitten tasan yksi kiinnityspultti. Raudat kiinnittyvät puihin kehyksen etuosastan jatkeesta. Muuten kehys käytännössä kelluu irti puista. Paksupiippuisissa Rugereissa tukin piippukourun etupäässä on kohouma, johon piippu tukeutuu painollaan ottaen näin taakkaa kiinnityskohdasta. Petaus siis on hieman erityyppinen tässä mallissa. Piipun on saatava tarpeeksi tukea, jottei se painollaan rasita kiinnitysruuvia ja sen ympäristöä SEKÄ itse kevymetallista kehystä. Päätin pedata kehyksen ulokkeen sekä piipun aina painopisteeseen saakka.

Petauksen jälkeen vielä silpaisin piippukourun etupään kohouman pois ja suojasin jäljet tukkiöljyllä.

Sitten voisikin lähteä katsomaan, olisiko se STANAN AMPUMARADAN TIE JO SULA!

Se loppuu sittenkin

Vihdoin näyttää siltä, että tämä 15 vuoden työrupeama tässä työpaikassa loppuu!

Tuossa on pieni positiivinen vire. Kun nykyinen työnantajani myi kaksi pääliiketoiminta-aluettaan VTT:lle, ei kovin pieneksi kutistuneessa organisaatiossa riittänyt töitä tällaiselle IT-monitoimiosaajalle. Irtisanomisia luvattiin ensin 2009 kesäksi, sitten, kun integraatio VTT:hen venyi, niin irtisanomisia siirrettiin syksyksi. Ja sitten loppuvuoteen. Ja sitten alkuvuoteen, kunnes lopulta ne siirtyivät viikko kerrallaan eteenpäin. Eli tässä on löysästi kiikuttu jo yhdeksän kuukautta.

Mutta nyt on irtisanomiset toimitettu, ja viimeinen maanantai käynnissä. Pieni huoli tulevaisuudesta on toki, mutta onneksi 6 kuukauden irtisanomisaika ilman läsnäolovelvoitetta antaa hieman turvaa. Ehkä tämä vaihe tuli juuri oikeaan aikaan, tässä alkoikin olla jo aika ryytynyt. Vuorotteluvapaan haku olisi ollut varmastikin edessä lähitulevaisuudessa anyways.

Nyt vain odotetaan, että lumet sulavat ja pääsee ampumaradoille! Ja mökki pitäisi rakentaa loppuun, nyt voisi tehdä sen loppurykäisyn, lattialaudat paikalleen, kattoon taidan laittaa puhallus-ekovillan. Ja vessan lattia pitää valaa, ja takan perustukseen vielä betonilaatta. Eli onhan sitä tässä tekemistä...

Lottovoitto

http://www.youtube.com/watch?v=jYYb788g1hU

"Täällä lapset tappaa toisiaan
ja sit sanotaan, et oishan se hienoo jos näin ei ois
Tää on silti lottovoitto,..."


Niinpä niin...

90-luvun alussa minulla oli työkaverinani saksalainen Tim. Tim on ydinvoimalainsinöörin poika, vietti lapsuutensa Brasiliassa opiskeli mm. Floridassa. Tim on naimisissa suomalaisen kanssa, ja pariskunta rakensi yhteistä elämäänsä Suomeen. Tim joutui asioimaan laitosten, virastojen ja virkamiesten kanssa; tarvittiin lupia työntekoon ja oleskeluun, piti saada amerikkalainen tutkinto hyväksytettyä Suomessa jne. Internethän oli tuolloin Suomessa jotain uutta, eikä e-hallinnosta kukaan osannut edes uneksia, joten kuponkijumppa oli melkoinen; ei toki suomalaisen, suomea ymmärtävän ja aina täällä asuneen silmissä mitenkään mahdoton. Vaan Tim ei Suomea ymmärtänyt, eikä ollut täällä asunut kuin pari vuotta...

Eräänä päivänä Tim oli todella väsyneen oloinen. Hän oli käynyt kirjeenvaihtoa suomalaisten virkamiesten kanssa. Turhautumisensa ja väsymisensä hän purki sanoiksi tapaan: "Finland is such a corrupted country, really!". Minä suorastaan suutuin moisesta väitteestä, kaverihan oli asunut Brasiliassa, miten voi vielä Suomea väittää korruptoituneeksi.

Tänä päivänä tiedän, mitä Tim tarkoitti. Tim ei tarkoittanut rakennustarvikekuormia, lentolippuja tai vaalitukia. Tim huomasi, että Suomessa huippuvirat miehitetään -ei pätevimmillä, vaan- sopivimmilla henkilöillä (poliittiset virkanimitykset ovat tietty asia aivan erikseen). Kansliapäälliköiksi valitaan henkilöt, joilla on oikeat suhteet ja oikea, jos nyt ei jäsenkirja, niin ainakin aate- ja arvomaailma, ja valitsijoina ovat poliitikot, jotka ovat lojaalisia puolueelleen ja puolueen arvoille... Politiikan Hyvä Veli-järjestelmä valuttaa sitten tämän hyvän alaspäin; kansliapäälliköt imevät mukaansa omat Hyvät Veljensä tai Sisarensa johtajiksi, pääsihteereiksi jne, jotka puolestaan imevät mukaan omat päällikkönsä. Näin organisaatio täyttyy muodollisesti pätevistä, mutta näkemyksiltään selkeästi homogeenisistä virkamiehistä, jotka, ainakin Timin kokemusten mukaan, käyttävät valtaansa juuri siten, kuin voi odottaa henkilöiltä, jotka ovat saaneet hyvän virkansa ilman omia ponnisteluja.

Joku viisas on joskus sanonut, että jokaisella kansalla on juuri sellainen hallinto, kuin se ansaitsee. Tämä taitaa olla totta. Edustuksellisen demokratian ongelma on sen edustuksellisuus. Päätösvalta asioista annetaan ihmisille, jotka edustavat puoluettaan, eivät äänestäjiään. Kaikki eduskuntavaaleissa äänestäneet tietävät, että omaksi ehdokkaaksi valikoituu henkilö, joka on eniten samaa mieltä niistä asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä sillä hetkellä. Yksien vaalien aikaan työttöminä olevat ihmiset äänestävät seuraavissa vaaleissa eri tavalla, jos he ovat työllistäneet vaalikauden aikana itsensä ja ryhtyneet yrittäjiksi. Jos vaalikauden aikana jokin tärkeä asia nousee esille, sanotaanko nyt vaikkapa, ihan hihasta vetäisemällä, aselakiuudistus, niin sinun kantaasi asiaan edustaa loppujen lopuksi se puolue, jonka ehdokaslistalla olevaa henkilöä äänestit edellisissä vaaleissa. He edustavat sinua, he päättävät, mikä on sinulle parasta, sen vallan olet joutunut heille antamaan. Tässä maassa ei päästä "neuvoa-antavaa kansanäänestystä" lähemmäksi todellista demokratiaa. Erityisen tärkeistä asioista päätettäessä mielipiteesi merkitys vaihtelee siis välillä "ei voida sellaisenaan ottaa huomioon = väärin äänestetty" - "kansanäänestys antoi selkeän signaalin päätöksen tekijöille = oikein äänestetty".


(Ja alahan pullikoimaan ääneen, niin vastaukseksi saat "kannattaa muistaa, millä mandaatilla me tässä mennään!")

Näpertelyä...

Kaapissa on ruma ase, parkeroitu Norinco 1911. Minulle on tärkeää, että aseet ovat tarkkoja, ulkonäöllä ei ole silloin merkitystä. Norinco ei ole tarkka, joten pääasiallisesti se on vain 'ruma'.

Voisin sen vaihtaa pois, parempaan .45 Autoon, mutta kun nykyinen lupapolitiikka nyppii, kestää ja maksaa luvattoman paljon, niin en jaksa. Tulisi vain paha mieli moneksi päiväksi. Nykyinen lupapolitiikka mahdollistaisi Norincon uudelleenrakentamisen -laadukkaillakin osilla- kevyellä byrokratialla, mutta kun Norinco on jo minun silmissäni 'ruma', niin siitä tulisi kallis ruma Norinco meikattuna. Ja mistä sitä tietää, vaikka ottaisivat nuo aseet, tarkat ja rumatkin, pois vielä tässä.. :(.

Onneksi olen pikku hiljaa pääsemässä eroon säälistäni aseita kohtaan. Nyt uskallan jo käyttää viilaa tai dremeliä, ainakin näihin budjettiaseisiin. Uudenveroista Sako M78:ani tai 90-luvun alun Springfieldin M1A:tani en kyllä vielä suostu muokkaamaan, ainakaan ilman mahdollisuutta palata alkuperäiseen... Ja kun ei ampumaankaan oikein pääse, niin olen sitten kevyellä budjetilla 'säätänyt' Norincoa, ihan huvin vuoksi ja oppiakseni. Eilen päätin vaihtaa etutähtäimen. Alkuperäinen oli ehkä hieman pieni minun makuuni, muistuttaen lähinnä valupursetta. Uusi tähtäin ei montaa euroa maksanut. Joten Dremel käteen, vähän materiaalia pois tähtäimen alapuolelta, ja sitten vain etutähtäin nitkutellaan irti.. ja *****! Kuva on huono, mutta siitä selvinnee, että se tähtäin katkesi.

Onneksi minulla on kohtuullisen pitkä pinna ja näpertelijän vikaa; en siis ottanut isompaa työkalua, vaan kärsivällisesti poistin jämät.. näpertelemällä. Uuden tähtäimen asennus ei sitten vienyt montaakaan minuuttia aikaa. Uusi tähtäin on huomattavasti korkeampi kuin alkuperäinen, joten takatähtäin pitää vielä hankkia. Täytynee väliaikaisratkaisuksi laittaa aseen mukana tullut "laita-tämä-LPA-kiinni-siksi-aikaa-kun-käyt-laitoksella-näyttämässä-asettasi" (ostin Norinconi aikana, jolloin tarkkuusammuntaperusteella hankitussa aseessa piti hankittaessa olla säädettävä takatähtäin, vaikka sitten LPA, jonka yhteys tarkkuusammuntaan on tosin jäänyt minulle arvoitukseksi).

Ärsyttää..

- Miksi pitää risteyksissä koukkia? Siis käännyttäessä pitää sitä käännöksen kaarta laajentaa koukkaamalla ensin kääntymissuuntaa vastaiseen suuntaan, käytännössä viereiselle kaistalle. Siis henkilöautolla! Kun risteys on insinöörien ja muiden viisaiden toimesta siten suunniteltu, että siitä kääntyy raskas yhdistelmä koukkimatta, niin miten se Volvo tai Corolla ei siitä taivu? Joskus vielä jätän väistämättä koukkijaa. Ihan vaan, koska ärsyttää.

- Miksi Suomessa ei voi talvella harrastaa ampumista? Tai tietty voi, satunnaisissa paikoissa, satunnaisia lajeja. Mutta miksi ei talvisin voi lähteä ampumaradalle eväiden kera rentoutumaan, nauttimaan kauniista talvisäästä ja vaikka kehittämään sitä oikeaa ampumataitoa (sitä sellaista, mitä käytetään, kun ampumapaikalla ei ole betonipöytää ja hiekkasäkkejä). No tietysti siksi, että teitä ei talvisin ampumaradoille aurata! Ja miksi aurattaisiinkaan, kun se res.yhdistyksen pienoiskivääri- ja -pistoolirata, joka sijaitsee metsässä, motocrossradan vieressä, on suljettu joulu- ja tammikuun. Ja se on suljettu, koska joulu-tammikuussa on jonkun päässä joulurauha, jota motocrossradan melu ei onneksi riko, ja erityisesti on rata suljettu, koska talvella sinne ei aurata tietä. Varsinkaan ei aurata, jos ei ole lunta maassa, ja sehän on kiinni se rata anyways. Helmikuussa rata aukeaa, koska silloin tie viimeistään on lumen peittämä, eikä tietä aurata. Arvatkaa, ärsyttääkö.