Pääsiäinen on sitten vietetty, ja nyt sitten vietetään "läsnäolovelvoituksetonta aikaa". Kiirastorstai-iltana meille tuli ystäväpariskunta A ja P viettämään aikuisten aikaa; heidän kaksi tyttöään olivat isovanhempiensa luona. Kyllä oli taas hauskaa! Laitoimme yakinikua ja tori no kara-agea; söimme siis hyvin. Ja hieman joimmekin.

Pitkäperjantaina sitten -sopivasti toettuamme- pidin A:lle pikakurssin kiväärinpatruunoiden latauksesta. Latauslaitteet (Leen ns. juhlasetti + kaulasupistusholkkisarja.. ihan hyvät ne on!) annoin A:lle joululahjaksi jo toissa jouluna, mutta jotenkin on hänellä jäänyt lataamisen aloittaminen aloittamatta. No, ehkä hän nyt vihdoin sai tarvittavan kipinän.

A toi tullessaan kiväärinsä, .223-kaliperin CZ 527 Varmintin, pedattavaksi. Taisin jossain vaiheessa luvata pedata sen, kun A tuskaili osunnan kanssa. Kokeillessani A:n kivääriä se ampui 25-30 mm 5 lks kasaa 150 metriin Norman Jaktmatcheilla. A ampui sillä 40-50 mm kasoja, ja viimein jollain ampumaratakäynnillä A ei saanut oikein minkäänlaista järkevää kasaa aikaiseksi. Oma Bushmaster Varminter ampuu säännöllisesti <25 mm 5 lks kasaa 150 metriin, joten tiukka paikka taisi olla A:lle. Lohdutukseksi sitten tuli kai mainittua se petaaminen... no, huutoonsa pitää vastata. Nythän minulla on sopivastI aikaakin..

Ensimmäinen huomio rautoja irroittaessani olikin sitten se, että kiinnityspultit olivat erittäin löysällä! Että silleen.. Menisiköhän läpi, jos vain kiristäisin pultit ja veisin kiväärin takaisin. "Valmista tuli, nyt pitäisi taas osua!". No, luvattu mikä luvattu. CZ:ssa on taaemmassa pultinreiässä metalliholkki, etummaiseenkin olisi hyvä sellainen laittaa, mutta mennään nyt näin. Jätin pulttien reikien ympärille vähän puuta alkuperäiseen korkeuteen, että saan raudat istumaan oikealla korkeudella. Eipä siinä sen ihmeempiä.

Lopputulos olikin aivan toimiva. Jos kyseessä olisi oma kiväärini, siistisin vielä jälkeä hieman toisella petauskerralla, nyt massaa oli kehyksen sivuilla hieman liian vähän ja jälki on hieman rumaa. Kehyksen etu- ja takapään sekä rekyylivasteen ja piipun alkuosan petaus onnistui hyvin, joten koeammunnan jälkeen sitten päätän, korjailenko petausta vai en.

Kun petauskamat ja työkalut oli kerran otettu esiin, niin ajattelin sitten pedata Rugerin 10/22:n saman tien, samalla siivoamisella selviytyy tästäkin. Tämä Ruger on muuten uusi, en ole ampunut sillä vielä yhtään... Joten ennen/jälkeen-vertailua tarkkuudesta ei sitten ole luvassa. Liekö hölmöä pedata ennen koeammuntaa.. tiedä häntä. Uskoakseni petaaminen ei ainakaan heikennä käyntiä..

Rugerissa onkin sitten tasan yksi kiinnityspultti. Raudat kiinnittyvät puihin kehyksen etuosastan jatkeesta. Muuten kehys käytännössä kelluu irti puista. Paksupiippuisissa Rugereissa tukin piippukourun etupäässä on kohouma, johon piippu tukeutuu painollaan ottaen näin taakkaa kiinnityskohdasta. Petaus siis on hieman erityyppinen tässä mallissa. Piipun on saatava tarpeeksi tukea, jottei se painollaan rasita kiinnitysruuvia ja sen ympäristöä SEKÄ itse kevymetallista kehystä. Päätin pedata kehyksen ulokkeen sekä piipun aina painopisteeseen saakka.

Petauksen jälkeen vielä silpaisin piippukourun etupään kohouman pois ja suojasin jäljet tukkiöljyllä.

Sitten voisikin lähteä katsomaan, olisiko se STANAN AMPUMARADAN TIE JO SULA!