Huihai. Vappu, työväen oma juhla on tulossa. Ja aivan mainion sopivasti juhla sattuu viikonlopuksi. Ähä! Työttömänähän se on tietty ai-van sama. Ja ylioppilaanakin se on ai-van sama. Ei kai kukaan erikseen tarvitse tekosyitä esim. viinan juomiseen? Kuten sanottu, viinaa voi olla ilman hauskaakin.
En ehtinyt "vapaaviikollani" ampumaan. Ja eivätköhän ne olleet ne ampumaradat pääosin kiinnikin pääsiäisen ajan; mitäpä niitä auki pitelemään ihmisten vapaapäivinä. Esimerkiksi isänpäivänä radat ovat kiinni, koska isänpäivänä isät eivät tokikaan saa viettää päivää haluamallaan tavalla, vaan silloin ollaan nukkuvinaan aamulla sen aikaa, että perhe saa ne kahvit ym. mukamas salaa valmisteltua. Ja kun vihdoin kahvit ja herkut ja jokin lahja tuodaan sinne petiin, niin isä kärsivä ilme naamallaan kuuntelee sen laulun ja sitten kysyy, että joko sinne pissalle voisi mennä, kun on tässä joutunut aivan rakko soikeana kärvistelemään jo toista tuntia. Ja sehän on sitten pilalla se isänpäivä. Miksiköhän tuli mieleen isänpäivä, eihän se nyt ole ollenkaan ajankohtainen.
Sen perämoottorin kaasuttimet sain putsattua ja sain jopa koko käsittämättömän kompleksin takaisin kasaankin. Joku edellinen säätäjä oli saanut korkattua yhdet kierteet imusarjasta, onneksi kaikkien erilaisten korjaussarjojen joukossa on myös kierteenkorjaussarjoja. Luulisi, että moottorivalmistajat jo alunperin laittaisivat noihin alumiiniin tehtyihin kierteisiin Heli-/Re-/V-coilit, koska ilman niitä ne kierteet joka tapauksessa ennen pitkää korkkaavat. Kiinnityspultteja kiristettäessä noudatinkin sitten kiltisti valmistajan momenttisuosituksia (=määräyksiä), jotka ovat itse asiassa hämmästyttävän alhaiset. Aivan saletisti 95% tee-se-itsemiehistä kiristää ne pultit aivan liian kireälle.
Pitihän se sitten koekäyttääkin se moottori, vaikka en tuoretta bensaa viitsinyt hakeakaan. Polttoaineletkun "pumppu" ei sitten oikein tahtonut napakoitua, olisiko letku murtunut, ehdin jo miettiä. Kunnes bensiinin haju levisi sieraimiin... Ylimmän kaasuttimen hukkaletkusta (en kyllä ensin tiennyt sen olevan hukkaletku, katselin pitkään, että mistä se nyt on irronnut...) ruiskusi oikein iloisesti bensiini suoraan vapauteen, oli ilmeisesti koho rikki tai jumissa. Venttiilithän olin tarkistanut ja putsannut. Oli ihan päällikköolo! (Se kuuluisa intiaanipäällikkö Hiipivä Vi**tus). No, eipä muuta kuin mottorille koppa ja itselle paha mieli päälle. Onneksi oli hieno ilma ja lasi olutta terassilla vähän helpotti oloa.
Seuraavana päivänä sitten jo valmistauduin irrottamaan ja purkamaan sen katastrofin uudelleen. Jos kuitenkin kokeilisi, että josko kevyt napautus kohokammion kylkeen auttaisi.. ja auttoihan se. Voi sitä helpotuksen määrää. Kone käynnistyi ja kävi hyvin (ottaen huomioon vanhentunut bensa). Jottei nyt enää kävisi mitään käpyä, tyhjensin kaasuttimet koekäytön jälkeen. Tulpatkin vaihdoin, öljyjä en. Kun vene on kuolinpesästä peräisin, ei moottorin huoltohistoriaa tiedetä, mutta näyttivät olevan aivan tuoreet ne moottoriöljyt. Peräöljyt vaihdoinkin viime vuonna, eikä venettä käytetty vaihdon jälkeen.
Tuollaisten käytännönläheisten puuhien jälkeen onkin aina mukava uppoutua byrokratian ja erilaisten kuponkien ym. maailmaan! (Nyt -siltä varalta, että onnistuin sen piilottamaan- kerron, että edellinen virke oli sarkasmia.) Eli tämän yrityksemme tilinpäätöksen ja veroilmoituksen tekoon! Tilinpäätös nyt ei sinänsä ole vaikeaa, kirjanpito-ohjelmistohan tuottaa tarpeelliset taseet ja tuloslaskelmat. Ennen tilinpäätöstä kyllä pitää muistaa kirjata kaikki kuluneelle vuodelle kuuluneet kuluerät oikealle vuodelle. Ja aina jokin kirjaus on mennyt jonnekin kummalliselle tilille, ja sitä joutuu kaivamaan. Nytkin, vuoden lopulla tilattu, toimitettu ja maksettu Adoben ohjelmistopaketti näkyi kyllä ihan fyysisesti, mutta kirjanpidollisesti se ei näkynyt missään, koska postiennakkomaksu oli maksettu yrityksen kortilla ja tilille oli tehty katevaraus, mutta tapahtuma kirjautui tilille vasta seuraavan vuoden puolella. Äh.
No, onneksi veroilmoituksen voi tehdä sähköisesti. Se paperiversio kyllä pitää käytännössä täyttää ensin, koska siitä ne luvut sinne sähköiseen veroilmoitukseen laitetaan; kirjanpidon mukainen tuloslaskelma poikkeaa verotuksessa käytettävästä. Ja liitelomakkeet täytetään kanssa, "Erittely varauksista, arvonmuutoksista ja kuluvan käyttöomaisuuden poistoista 2010". Voi saatana.
No, kun on veroilmoitus ensin käsin täytetty ja räknätty, että täsmää kaikki, ne tiedot voi naputtaa sinne verkkolomakkeelle, ja sillä selvä! Paitsi ettei ole. Veroilmoitukseen pitää liittää tase ja tuloslaskelma. Sähköiseen veroilmoitukseen voi liittää myös paperisia liitteitä! Hurraa! No, liitämmä ne tiedostoina ne taseet ja tuloslaskelmat. Valmis! Paitsi ettei ole. Hallituksen kokouksen pöytäkirjasta tarvitaan ote, josta käy ilmi, että tilinpäätös on hyväksytty ja mitä tehdään osingonjaon suhteen. No, pidetään kokous samalla, kun sen pöytäkirjan kirjoitan. Tulostetaan PDF:ksi ja liitetään vielä siihen veroilmoitukseen! NO NYT! Ei. Patentti- ja rekisterihallitus kerää ja arkistoi tilinpäätöstiedot, ja verottaja suoraan siirtää tarvittavat tiedot veroilmoituksesta ja sen liitteistä PRH:lle. Mutta PRH vaatii pari sellaista dokumenttia, joita verottaja ei vaadi, ns. liitetietoja. No, ne tiedostot voi liittää veroilmoitukseen, ja kun ne tiedostot oikein tagataan, niin verottaja ei niitä kurki, vaan siirtää ne suoraan PRH:lle. Se vaan on silleen, että minä teen tilinpäätöksestä tasekirjan (ennen sähköisiä ilmoituksia sellainen paperinen tasekirja piti sinne PRH:lle toimittaa...), jossa on siis kaikki tarvittavat tiedot, taseet ja tuloslaskelmat ja liitetiedot niihin. Mutta sellaista tagia ei verottajan sähköisessä palvelussa ole tarjolla, jotta "tasekirja tässä ja siinä sitten kaikki tarvittava tieto". Kun ne on nyt silleen eriytetty ne liitteet, on erikseen "Tase", "Tuloslaskelma", "Tuloslaskelma ja tase", "Taseen liitetiedot", "Tuloslaskelman liitetiedot", "Pöytäkirjan ote" ja "Muu liite". No, se on se tasekirja nyt tagattu "muuksi liitteeksi", ihmetelkää te virkamiehet ja muut byrokraatit siellä, että mikä se liite on.
Kauan eläköön ehallinto. Tasan varmasti teen seuraavat ilmoitukset paperiversioina.
perjantai 29. huhtikuuta 2011
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Bipolaarisuutta ilmassa
Näistä tulee hyvä mieli:
- Hienot maisemat
- Hienot maisemat
Mökkitonttia vastapäätä olevalta kalliolta (paikalliset kutsuvat vuoreksi, mutta kutsuuhan ne tätä lammikkoakin Iso-XXXXXjärveksi... :S).
Lampi Pohjois-Karjalan metsästysmailla.
- Onnistumiset
Ensimmäinen ukkometso tapahtumarikkaan jotostelun päätteeksi lelutähtäimellä varustetulla kiväärillä Sodankylästä.
- Hyvin tehdyt esineet
Sako M78 .22lr (Huomaa sama lelutähtäin kuin yo. kuvassa)
Arkipäivän ylellisyyttä; hyvät olut- punaviini- ja (geneeriset) valkoviinilasit. (Siis ei arkipäivän siinä mielessä, että arkipäivisin kitattaisiin. Let me rephrase that: Ylellisyyttä, johon oikeastaan kaikilla on varaa. Ja se tarjouslager maistuu paremmalta hyvästä lasista.)
Laittaisin kuvan myös hyvästä kynästä, jos minulla sellainen olisi. Hankkisinkin sellaisen, jollei kaikilla kynilläni olisi kummallinen taipumus vaeltaa omalta paikaltaan jonnekin muualle, lähinnä tuntemattomiin paikkoihin.
Näistä tulee paha mieli moneksi päiväksi:
- Asiat, jotka on tehty vaikeiksi
Alkutilanne Mercury (Yamaha) F50 -97:n pikkiriikkisten (pudota se sormistasi ja se katoaa tyhjyyteen) tyhjäkäyntisuuttimien puhdistamista varten. Tämän jälkeen kaasuttimet puretaan ja niistä irroitetaan ne suuttimet ja töräytetään pulloilmaa suuttimen läpi noin 1 sek ajan, jonka jälkeen puhdistus on suoritettu ja kaiken voisi laittaa taas kasaan. Kaasuttimen purkamisen jälkeen tiivisteet ovat käyttökelvottomat. Merkkihuoltoliikkeet eivät pidä tiivisteitä varastossa, vaan ne pitää tilata maahantuojalta. Vaihdetaan moottorivene soutuveneeseen ja hyviin airoihin!
torstai 21. huhtikuuta 2011
Hallitusneuvotteluja käydään... Ehdokkaani ei päässyt eduskuntaan, taisi jäädä noin 500 ääntä uupumaan. Olisin ehkä äänestänyt häntä ilman tätä sisuksia kiertävää aselakifarssiakin, perustuen mm. siihen, että hänellä on sama ammatti kuin minulla, hänestä paistoi läpi oman suhtautumiseni kanssa samankaltainen kyyninen suhtautuminen -nyt jo entiseen- poliittiseen ilmapiiriin ja hän asuu entisessä kotikaupungissani. Mutta en olisi missään nimessä äänestänyt hänen edustamaansa puoluetta! Annoin ääneni myös sellaisille arvoille, joita en jaa. Edustuksellinen demokratia... tästä joskus kirjoitinkin.
Joka tapauksessa, entinen poliittinen -ja ihan oikeasti- jähmettynyt "eliitti" on menettänyt luottamukseni. Tunnen ehkä hieman jopa syyllisyyttäkin: isäni puolelta periytyy vahva keskustalaisuus; isoisäni oli keskustalainen paikallispoliitikko, ja tarinan mukaan jopa Virolainen aikoinaan Keskustan puoluepäivillä ääneen ihmetteli, missä hän on, kun ei ollut vielä häntä nähnyt. Isänikin, vaikka onkin pappi, oli hetken aikaa keskustalainen kunnanvaltuutettu, kunnes huomasi, etteivät kirkkoherran ja kunnanvaltuutetun roolit oikein ole yhteensopivia. Pappisvirka oli hänelle selvästi vakaumuksen asia, politiikka ehkä isä-poika -trauma. Isäni pikkuserkku on pitkän linjan keskustalainen poliitikko, entinen ministeri jopa.. ja hänkin putosi eduskunnasta. Good riddance! Äitini puolelta taas periytyy vahva sosiaalidemokraattisuus.
Anyways, puhuin luottamuksesta, jatkan siitä.
Ensimmäisen oman aseen (haulikko) hankkimis- ja hallussapitoluvan sain nykykäytännön mukaan ehkä hieman kevyellä prosessilla. Entuudestaan minulla oli rinnakkaislupa pienoiskivääriin, jonka kinusin vanhemmiltani ollessani vasta 14-vuotias. Isäni hankki luvat, ja Toz ostettiin hänen nimiinsä, minä hain sitten rinnakkaisluvan, kun täytin 15. Tuo rinnakkaislupa on muuten yhä voimassa, vaikka tuosta tapahtumasta on kohta 30 vuotta. Niin, se ensimmäinen oma ase! Suoritin ystäväni yllytyksestä metsästäjätutkinnon, ja haulikko piti saada. Niinpä siis nimismiespiirin (joka koostui kolmesta kunnasta, joissa yhteensä oli alle 6000 asukasta) kansliaan, ja se A5-kokoinen kuponki tiskin takana olevalle tädille. Täti vie kupongin viereiseen huoneeseen, jossa avoimen oven takana nimismies pöytänsä takana työskentelee. Nimismies nojaa tuolissaan senverran taaksepäin, että näkee, minkä näkoinen poika siellä tiskin takan oikein on, suorittaa rekisteriseulonnat, mielenterveysanalyysit ym. tarvittavat proseduurit kahdessa sekunnissa, nojautuu takaisin eteen ja allekirjoittaa hankkimisluvan. Kun haulikko oli sitten ostettu, mentiin täytetyn kupongin kanssa takaisin kansliaan (muistanko oikein, että silloin ei kauppiaalle oletuksena jäänyt mitään dokumenttia kaupasta, ja kauppiaat joutuivat ottamaan kopion luvasta omaan kirjanpitoonsa...?), jossa täti rullaa pahviläpyskän kirjoituskoneeseen, naputtaa tarvittavat tiedot läpyskään, nuolaisee 10mk ja 2mk leimamerkit läpyskän kanteen, rahastaa sen 12 mk, ojentaa luvan ja toivottelee jahtionnea.
Aivan kauheata. En ymmärrä, miten voi olla mahdollista, että puheenaolevalla haulikolla ei ammuttu kuin riistaa ja kiekkoja. Ei siis ollenkaanlainkaan ihmisiä.
Ensimmäisen pienoispistoolin (tai omalla kohdallani -revolverin) luvan sain 18-vuotiaana 20 minuuttia sen jälkeen, kun olin käynyt pankissa maksamassa paikallisen ampumaseuran liittymismaksun. Niitä liittymismaksutilisiirtolappuja oli siellä Osuuspankin tiskillä valmiiksi kirjoitettuna nippu. Seura otti jäsenekseen kaikki ne, jotka osasivat soittaa seuran sihteerille ja kysyä, jotta missä niitä lappuja olisi. Pitihän maalaiskunnassa olla nuorisolla harrastusmahdollisuuksia! Ja seura on muuten kasvattanut pistooliammunnan maailman- ja euroopanmestarin, ja seurasta eronnut ja oman seuran perustanut haulikkojaosto on kasvattanut käsittämättömän määrän suomenmestaruusmitalisteja sekä yhden olympiavoittajan (jota muuten opetin lukiossa tehdessäni opettajien viransijaisuuksia kirjoitusten ja asevelvollisuuden välissä. Tähänastisen työurani ehdoton kohokohta!) Eikä sillä ensimmäisellä pienoisrevolverillani, S&W M17:llä, ammuttu yhden yhtä ihmistä! Vaan ampumaradalla sillä ammuttiin pahvitauluja, ja niistäkin vain ihan niitä kaikkein sisimpiä osia! Ei ammuttu lähes sarjatulta pitkin pahveja! Eivätkä seuran muutkaan ampujat haahuilleet ympäri kyliä ammuskelemassa toisia. Ja seura järjesti tutustumispäiviä, jolloin kuka tahansa pääsi kokeilemaan ammuntaa pienoispistooleilla ja haulikoilla. Näillä tutustumispäivillä tapasin useampaankin otteeseen yläasteikäisiä poikia, joita olin noilla tuurausvuoroillani opettanut, ja joista jo opettajainhuoneessa varoiteltiin ihan aiheesta. Ja siellä radalla nuo pojat olivat aivan jotain muuta, kuin siellä koulussa. Pojat olivat tarkkaavaisia, oppivaisia, huomaavaisia ja muutenkin hyvin luottamusta herättäviä, eivät sellaisia AD/HD-tapauksia, joiksi heitä olisi voinut epäillä koulukäyttäytymisen myötä. Erityisesti muistan yhden nuoren, joka oli erityisen hankala koulussa. Ammuimme yhdessä trapia kierroksen, ja paikallislehden toimittaja seurasi tapahtumaa, otti kuvia ja haastatteli toimitsijoita. Seuraavassa lehdessä oli kuva pojasta ampumassa, ja teksti kertoi, kuinka toimitsijat olivat erityisesti kiinnittäneet huomiota pojan keskittyneisyyteen ja varmuuteen ammunnassa ja haulikon käsittelyssä. Eikä ainakaan minulla ollut tuon pojan kanssa mitään hankaluuksia koulutyössä tuon päivän jälkeen.
Ja ensimmäisen "järeän käsiaseen" hankkimisluvan (pistooli, väljyys 9mm) sain nähdäkseni pääasiassa siksi, että olin nuhteeton ja hakemuskuponki oli siistillä käsialalla täytetty ja tarve perusteltu. (Mitä muutakaan oikeasti tarvitaan?) Nuoren miehen mieli täyttyi aidolla ylpeydellä; olen toiminut yhteiskunnan normien puitteissa enkä ole rikkonut sääntöjä tai lakeja, ja siten myös yhteiskunta luottaa minuun niin paljon, että antaa luvan pitää hallussa moista välinettä. Eikä silläkään Taurus pt99:llä ammuttu yhtään ihmistä.
Ja sitten tapahtui Myyrmäki. Voi-voi, sanottiin, ja todettiin, että olipahan erityisen syrjäytynyt, harhainen ja masentunut nuori. Internetiä ei arvattu ruveta kieltämään, eikä apteekkeja eikä rautakauppoja, joita kaikkia Gerdt käytti epätoivoisen teon valmistelussa. Mitähän tehtiin sille mielenterveystyölle kouluissa ja oppilaitoksissa? Ja sitten Jokela. "Yksittäistapaus". Ei toimenpiteitä. Ei mielenterveystyöhön eikä lainsäädäntöön. Ja sitten Kauhajoki. "Lähes sarjatulta ampuva kertatulipistooli! Komisario vastuussa! Lupia myönnetään sinne ja tänne! ASEharrastajat, kuuntelevat Rammsteinia ja ihailevat natseja!" Ongelma ei siis ole se, että nuori syrjäytyy eikä saa haluamaansa apua mielenterveysongelmiin, vaan se, että hän onnistuu hämäämään viranomaisia, ja saa aseen väärin perustein. Poistamma siis mahdollisuuden saada ase, oikein tai väärin perustein! Hip hurraa, maailma pelastuu (no se nuori siellä kaiken keskipisteessä tulee surkastumaan pois, muteisemitään, yksikaikkienpuolestajakaikkiyhden...eiku yksikaikkienpuolestavaan). Kiellämme aseet=ihmisiä ei tapeta!
Lainsäädäntö onkin varmasti se oikea tapa hoitaa tätäkin asiaa. MUT HEI! SÄÄDETÄÄN LAKI, JOKA KIELTÄÄ TAPPAMISEN! Haha! Asia hoidettu! (Joku nyt jossain piipittää, että sellainen laki jo on, ja silti ihmisiä tapetaan. Eihän se nyt voi pitää paikkansa, sillä jos eduskunnassa olevien, asioista jotain tietävien ihmisten mukaan ihmisten tappaminen jo olisi lailla kiellettyä, niin eihän ihmisiä tapettaisi! TIETYSTI pitää kieltää tappovälineiden hallussapito, silloin tappajat eivät voi tappaa, koska he eivät saata hankkia tappovälineitä sakkojen pelossa.)
Nyt yhteiskunta ei enää luota minuun, joten minä en luota yhteiskunnan säätävään ja toimeenpanevaan elimeen. Tuomitseva elin Suomessa tekee _aina_ niin kuin on säädetty, eikä sillä oikeastaan ole muuta vaihtoehtoakaan, joten sitä ei oikein voi osoittaa sormella puhuttaessa luottamuspulasta. Siksi siis äänestin puoluetta, jonka ehkä uskon luottavan tavalliseen, lakia noudattavaan ja nuhteettomaan kansalaiseen, ja heidän on nyt voitettava luottamukseni osoittamalla vastavuoroista luottamusta. Jos tätä luottamusta ei synny, en usko, että pystyn elämään tässä maassa, ja minä kun olen tähän maahan jo satsannut aika paljon. Pliis, luottakaa rehtiin ihmiseen!
Joka tapauksessa, entinen poliittinen -ja ihan oikeasti- jähmettynyt "eliitti" on menettänyt luottamukseni. Tunnen ehkä hieman jopa syyllisyyttäkin: isäni puolelta periytyy vahva keskustalaisuus; isoisäni oli keskustalainen paikallispoliitikko, ja tarinan mukaan jopa Virolainen aikoinaan Keskustan puoluepäivillä ääneen ihmetteli, missä hän on, kun ei ollut vielä häntä nähnyt. Isänikin, vaikka onkin pappi, oli hetken aikaa keskustalainen kunnanvaltuutettu, kunnes huomasi, etteivät kirkkoherran ja kunnanvaltuutetun roolit oikein ole yhteensopivia. Pappisvirka oli hänelle selvästi vakaumuksen asia, politiikka ehkä isä-poika -trauma. Isäni pikkuserkku on pitkän linjan keskustalainen poliitikko, entinen ministeri jopa.. ja hänkin putosi eduskunnasta. Good riddance! Äitini puolelta taas periytyy vahva sosiaalidemokraattisuus.
Anyways, puhuin luottamuksesta, jatkan siitä.
Ensimmäisen oman aseen (haulikko) hankkimis- ja hallussapitoluvan sain nykykäytännön mukaan ehkä hieman kevyellä prosessilla. Entuudestaan minulla oli rinnakkaislupa pienoiskivääriin, jonka kinusin vanhemmiltani ollessani vasta 14-vuotias. Isäni hankki luvat, ja Toz ostettiin hänen nimiinsä, minä hain sitten rinnakkaisluvan, kun täytin 15. Tuo rinnakkaislupa on muuten yhä voimassa, vaikka tuosta tapahtumasta on kohta 30 vuotta. Niin, se ensimmäinen oma ase! Suoritin ystäväni yllytyksestä metsästäjätutkinnon, ja haulikko piti saada. Niinpä siis nimismiespiirin (joka koostui kolmesta kunnasta, joissa yhteensä oli alle 6000 asukasta) kansliaan, ja se A5-kokoinen kuponki tiskin takana olevalle tädille. Täti vie kupongin viereiseen huoneeseen, jossa avoimen oven takana nimismies pöytänsä takana työskentelee. Nimismies nojaa tuolissaan senverran taaksepäin, että näkee, minkä näkoinen poika siellä tiskin takan oikein on, suorittaa rekisteriseulonnat, mielenterveysanalyysit ym. tarvittavat proseduurit kahdessa sekunnissa, nojautuu takaisin eteen ja allekirjoittaa hankkimisluvan. Kun haulikko oli sitten ostettu, mentiin täytetyn kupongin kanssa takaisin kansliaan (muistanko oikein, että silloin ei kauppiaalle oletuksena jäänyt mitään dokumenttia kaupasta, ja kauppiaat joutuivat ottamaan kopion luvasta omaan kirjanpitoonsa...?), jossa täti rullaa pahviläpyskän kirjoituskoneeseen, naputtaa tarvittavat tiedot läpyskään, nuolaisee 10mk ja 2mk leimamerkit läpyskän kanteen, rahastaa sen 12 mk, ojentaa luvan ja toivottelee jahtionnea.
Aivan kauheata. En ymmärrä, miten voi olla mahdollista, että puheenaolevalla haulikolla ei ammuttu kuin riistaa ja kiekkoja. Ei siis ollenkaanlainkaan ihmisiä.
Ensimmäisen pienoispistoolin (tai omalla kohdallani -revolverin) luvan sain 18-vuotiaana 20 minuuttia sen jälkeen, kun olin käynyt pankissa maksamassa paikallisen ampumaseuran liittymismaksun. Niitä liittymismaksutilisiirtolappuja oli siellä Osuuspankin tiskillä valmiiksi kirjoitettuna nippu. Seura otti jäsenekseen kaikki ne, jotka osasivat soittaa seuran sihteerille ja kysyä, jotta missä niitä lappuja olisi. Pitihän maalaiskunnassa olla nuorisolla harrastusmahdollisuuksia! Ja seura on muuten kasvattanut pistooliammunnan maailman- ja euroopanmestarin, ja seurasta eronnut ja oman seuran perustanut haulikkojaosto on kasvattanut käsittämättömän määrän suomenmestaruusmitalisteja sekä yhden olympiavoittajan (jota muuten opetin lukiossa tehdessäni opettajien viransijaisuuksia kirjoitusten ja asevelvollisuuden välissä. Tähänastisen työurani ehdoton kohokohta!) Eikä sillä ensimmäisellä pienoisrevolverillani, S&W M17:llä, ammuttu yhden yhtä ihmistä! Vaan ampumaradalla sillä ammuttiin pahvitauluja, ja niistäkin vain ihan niitä kaikkein sisimpiä osia! Ei ammuttu lähes sarjatulta pitkin pahveja! Eivätkä seuran muutkaan ampujat haahuilleet ympäri kyliä ammuskelemassa toisia. Ja seura järjesti tutustumispäiviä, jolloin kuka tahansa pääsi kokeilemaan ammuntaa pienoispistooleilla ja haulikoilla. Näillä tutustumispäivillä tapasin useampaankin otteeseen yläasteikäisiä poikia, joita olin noilla tuurausvuoroillani opettanut, ja joista jo opettajainhuoneessa varoiteltiin ihan aiheesta. Ja siellä radalla nuo pojat olivat aivan jotain muuta, kuin siellä koulussa. Pojat olivat tarkkaavaisia, oppivaisia, huomaavaisia ja muutenkin hyvin luottamusta herättäviä, eivät sellaisia AD/HD-tapauksia, joiksi heitä olisi voinut epäillä koulukäyttäytymisen myötä. Erityisesti muistan yhden nuoren, joka oli erityisen hankala koulussa. Ammuimme yhdessä trapia kierroksen, ja paikallislehden toimittaja seurasi tapahtumaa, otti kuvia ja haastatteli toimitsijoita. Seuraavassa lehdessä oli kuva pojasta ampumassa, ja teksti kertoi, kuinka toimitsijat olivat erityisesti kiinnittäneet huomiota pojan keskittyneisyyteen ja varmuuteen ammunnassa ja haulikon käsittelyssä. Eikä ainakaan minulla ollut tuon pojan kanssa mitään hankaluuksia koulutyössä tuon päivän jälkeen.
Ja ensimmäisen "järeän käsiaseen" hankkimisluvan (pistooli, väljyys 9mm) sain nähdäkseni pääasiassa siksi, että olin nuhteeton ja hakemuskuponki oli siistillä käsialalla täytetty ja tarve perusteltu. (Mitä muutakaan oikeasti tarvitaan?) Nuoren miehen mieli täyttyi aidolla ylpeydellä; olen toiminut yhteiskunnan normien puitteissa enkä ole rikkonut sääntöjä tai lakeja, ja siten myös yhteiskunta luottaa minuun niin paljon, että antaa luvan pitää hallussa moista välinettä. Eikä silläkään Taurus pt99:llä ammuttu yhtään ihmistä.
Ja sitten tapahtui Myyrmäki. Voi-voi, sanottiin, ja todettiin, että olipahan erityisen syrjäytynyt, harhainen ja masentunut nuori. Internetiä ei arvattu ruveta kieltämään, eikä apteekkeja eikä rautakauppoja, joita kaikkia Gerdt käytti epätoivoisen teon valmistelussa. Mitähän tehtiin sille mielenterveystyölle kouluissa ja oppilaitoksissa? Ja sitten Jokela. "Yksittäistapaus". Ei toimenpiteitä. Ei mielenterveystyöhön eikä lainsäädäntöön. Ja sitten Kauhajoki. "Lähes sarjatulta ampuva kertatulipistooli! Komisario vastuussa! Lupia myönnetään sinne ja tänne! ASEharrastajat, kuuntelevat Rammsteinia ja ihailevat natseja!" Ongelma ei siis ole se, että nuori syrjäytyy eikä saa haluamaansa apua mielenterveysongelmiin, vaan se, että hän onnistuu hämäämään viranomaisia, ja saa aseen väärin perustein. Poistamma siis mahdollisuuden saada ase, oikein tai väärin perustein! Hip hurraa, maailma pelastuu (no se nuori siellä kaiken keskipisteessä tulee surkastumaan pois, muteisemitään, yksikaikkienpuolestajakaikkiyhden...eiku yksikaikkienpuolestavaan). Kiellämme aseet=ihmisiä ei tapeta!
Lainsäädäntö onkin varmasti se oikea tapa hoitaa tätäkin asiaa. MUT HEI! SÄÄDETÄÄN LAKI, JOKA KIELTÄÄ TAPPAMISEN! Haha! Asia hoidettu! (Joku nyt jossain piipittää, että sellainen laki jo on, ja silti ihmisiä tapetaan. Eihän se nyt voi pitää paikkansa, sillä jos eduskunnassa olevien, asioista jotain tietävien ihmisten mukaan ihmisten tappaminen jo olisi lailla kiellettyä, niin eihän ihmisiä tapettaisi! TIETYSTI pitää kieltää tappovälineiden hallussapito, silloin tappajat eivät voi tappaa, koska he eivät saata hankkia tappovälineitä sakkojen pelossa.)
Nyt yhteiskunta ei enää luota minuun, joten minä en luota yhteiskunnan säätävään ja toimeenpanevaan elimeen. Tuomitseva elin Suomessa tekee _aina_ niin kuin on säädetty, eikä sillä oikeastaan ole muuta vaihtoehtoakaan, joten sitä ei oikein voi osoittaa sormella puhuttaessa luottamuspulasta. Siksi siis äänestin puoluetta, jonka ehkä uskon luottavan tavalliseen, lakia noudattavaan ja nuhteettomaan kansalaiseen, ja heidän on nyt voitettava luottamukseni osoittamalla vastavuoroista luottamusta. Jos tätä luottamusta ei synny, en usko, että pystyn elämään tässä maassa, ja minä kun olen tähän maahan jo satsannut aika paljon. Pliis, luottakaa rehtiin ihmiseen!
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
No vastahan minä tätä päivitin...
Hupsistakeikkaa! Nyt on huhtikuu, ja edellinen päivitys taisi olla... lokakuussa? Whatever...
Joo, mökkiä on laitettu. Tänään kävi rakennustarkastaja tekemässä sijainti-, rakenne-, hormi-, käyttöönotto- ja loppukatselmuksen tuolle kesäsaunalle, jota olemme siis käyttäneet jo... hetkinen.. kaksi (2) vuotta. Eipä tuo mitään virkannut, ihaili maisemaa ja oli tyytyväinen Harvian omille kiukailleen ja kaminoilleen hyväksyttämästä "kevyestä suojauksesta". Kerroin kyllä jo etukäteen pahoittelevalla äänellä, että ihan on luvatta sitä kyllä jo käytetty tässä... :(.
Ja katsoi tarkastaja myös mökin rakenteet ja hormit. Kuvassa takkakaminawhateveryouwanttocallit ja hormi viime syyskuulta, eli sisätilat on kyllä jo vähän paremmalla tolalla.
Ja tässä on sitä lennonjohtotornia/majavapassikoppia/parvea... Panelien saumat ei käy yksiin, kun loppui alkuperäinen paneli, ja rautakaupasta tilattu, koodien mukaan "samanlainen paneli" ei sitten ihan samanlaista ollutkaan.
Nyt on viikko lomaa, vaimoke lähti siskojensa kanssa Kanarialle, minä jäin kissavahdiksi. En lähtenyt mukaan, vaikka olisin voinut. Kolme siskosta, toisella kaksi ja toisella yksi alle 8-vuotias tyttö mukana; en ehkä olisi tuntenut oloani täysin vapautuneeksi. Vahdittavat alla:
Tässä vanha herra (14v) Eetu lempipaikallaan, eli käynnissä olevan astianpesukoneen päällä. Eetu ei muuten ole lihava, vaikka kuvasta voisi niin päätellä, vaan hän on oikein jäntevä. Eetu on lempinimi, oikea nimi on Edgar Hoover. Nimensä Eetu sai kehräämisestään, joka on kovaäänistä kuin vanhalla Hoover-imurilla. Josta siis Edgar Hoover. Eli Eetu. Ajattelen muuten hyvin suoraviivaisesti.
Ja tässä neiti Viivi. Kyseessä siis lempinimi, oikea nimi on Vivien Leigh. Nimi ei tule viiksistä, jotka päihittävät jopa DDR:n urheilijattarien vastaavat, vaan nimi tulee neitimäisyydestä, lähinnä pikkutarkasta peseytymisestä ja erityisen pikkutarkasta manikyyristä, jonka ansiosta Viivillä on aina erittäin terävät ja puhtaat kynnet. Eikä Viivi ole koskaan raapaissut ketään ihmistä. Äitini aussia Viivi aikoinaan raapaisi kirsuun, kun mokoma kojootti tunkeutui neidin comfort zonelle. Viivi on arviolta Eetua vähän vanhempi, tarkkaa ikää ei tiedetä. Viivi on aikuisena löydetty ja toimitettu Hesylle, josta Eetukin on pentuna meille haettu.
Ja jos vaikka ehtisi ampumaan! Laitoin Mosse 930:n SRA-kuosiin, vaikka kyllä sillä kiekkojakin tuossa kuosissa vielä ampuu. Ja saa taas sitä ansaitsematonta rispektiä/ylenkatsontaa radalla, jossa pörrää jos jonkintasoista mestaria. Toisena projektina olisi löytää hyvin käyvä lataus M1A:lle, toistaiseksi latauksen/patruunan löytymiseen on ollut esteenä aikoinaan Kirkkonummen Erävarusteelta ostettu tolkuton kasa Sakon 129A-luoteja, á 29 penniä, joita on ihan pakko käyttää.
Joo, mökkiä on laitettu. Tänään kävi rakennustarkastaja tekemässä sijainti-, rakenne-, hormi-, käyttöönotto- ja loppukatselmuksen tuolle kesäsaunalle, jota olemme siis käyttäneet jo... hetkinen.. kaksi (2) vuotta. Eipä tuo mitään virkannut, ihaili maisemaa ja oli tyytyväinen Harvian omille kiukailleen ja kaminoilleen hyväksyttämästä "kevyestä suojauksesta". Kerroin kyllä jo etukäteen pahoittelevalla äänellä, että ihan on luvatta sitä kyllä jo käytetty tässä... :(.
Tuon sijaintikatselmuksen puuttuminen ei tosin ole ihan oma vika; aikoinaan, kun kopperon pystytys alkoi olla ajankohtainen, hyvä ystäväni Antti (se raskasaskelinen) pääsi yllättäen auttamaan tontille pariksi päiväksi. Rinteeseen piti kaivaa ojat, joiden pohjalle piti laittaman soraa, jonka päälle betonilaatat, joiden päälle sitten pilariharkot. Arvelin kyseessä olevan rankan homman, joten Antin apu tahdottiin ottaa vastaan. Vaan kun ei saisi ruveta valamaan (no eihän sitä loppujen lopuksi oikeastaan valettu mitään) ennen sijaintikatselmusta ym. byrokratiaa. No, puhelin kouraan ja paikallinen (mökki sijaitsi silloin vielä pienessä kymenlaaksolaisessa kunnassa, nythän se on suuressa kymenlaaksolaisessa kaupungissa) rakennustarkastaja linjalle ja kysymään, notta "voidaanko ruveta laittamaan saunaa paikoilleen". Tarkastajalta yksi kysymys: "No kuinkas lähelle sitä rantaa ajattelitte sen saunan laittaa?", johon vastaus: "mitattu tasan se 15 metriä, mitä kaava vaatii", johon tarkastaja totemaan: "joo siitä vaan laittakaa pystyyn, katotaan sitten myöhemmin!".
(Jälkikäteen tarkastajan puheita ajatellen ja naapurin saunan sijaintia tutkaillen tuli mieleen, että jos sen tarkastajan olisi kutsunut paikalle, sen saunan olisi ehkä saanut lähemmäksikin rantaa laittaa. Ja jälkikäteen: se perustusojien kaivaminen oli aivan s..tan...inen homma. Jääkausi näköjään kiusaa nykyihmistä yhä edelleen. Kaikkia kiviä ei saatu edes väännettyä kaivannosta ylös halkomatta niitä ensin.)Ja katsoi tarkastaja myös mökin rakenteet ja hormit. Kuvassa takkakaminawhateveryouwanttocallit ja hormi viime syyskuulta, eli sisätilat on kyllä jo vähän paremmalla tolalla.
Sisätilat viimeistelemällä ja sähköt tarkastamalla saadaan käyttöönottolupa, eli ehkäpä juhannuksesta päästään viettämään ihan kesälomaa. Työt jatkukoot sitten syksyllä.
Ja tässä on sitä lennonjohtotornia/majavapassikoppia/parvea... Panelien saumat ei käy yksiin, kun loppui alkuperäinen paneli, ja rautakaupasta tilattu, koodien mukaan "samanlainen paneli" ei sitten ihan samanlaista ollutkaan.
Tässä vanha herra (14v) Eetu lempipaikallaan, eli käynnissä olevan astianpesukoneen päällä. Eetu ei muuten ole lihava, vaikka kuvasta voisi niin päätellä, vaan hän on oikein jäntevä. Eetu on lempinimi, oikea nimi on Edgar Hoover. Nimensä Eetu sai kehräämisestään, joka on kovaäänistä kuin vanhalla Hoover-imurilla. Josta siis Edgar Hoover. Eli Eetu. Ajattelen muuten hyvin suoraviivaisesti.
Ja tässä neiti Viivi. Kyseessä siis lempinimi, oikea nimi on Vivien Leigh. Nimi ei tule viiksistä, jotka päihittävät jopa DDR:n urheilijattarien vastaavat, vaan nimi tulee neitimäisyydestä, lähinnä pikkutarkasta peseytymisestä ja erityisen pikkutarkasta manikyyristä, jonka ansiosta Viivillä on aina erittäin terävät ja puhtaat kynnet. Eikä Viivi ole koskaan raapaissut ketään ihmistä. Äitini aussia Viivi aikoinaan raapaisi kirsuun, kun mokoma kojootti tunkeutui neidin comfort zonelle. Viivi on arviolta Eetua vähän vanhempi, tarkkaa ikää ei tiedetä. Viivi on aikuisena löydetty ja toimitettu Hesylle, josta Eetukin on pentuna meille haettu.Tämä vapaa kulunee nopeasti. (Paitsi tänäänhän ei ollut lomaa, kun piti mennä tontille tarkastajaa tapaamaan ja vastaanottamaan keittiön työtasoja, jotka tulivat Saksasta ja jotka ovat jo toinen lähetys, koska ensimmäinen lähetys sisälsi tasot, jotka olivat väärän mittaiset, koska ruotsalaisessa huonekaluhel.....ä henkilökunta ei näköjään tiedä, minkämittaisia tasoja heidän kalusteidensa päälle pitää laittaa, ja jotka olivat jo hukassa useamman päivän, niin että kukaan Suomessa ei tiennyt, missä tasot ovat, kunnes ne ilmaantuivat tyhjästä ilmasta ja ystävällinen Itellan ajojärjestelijä (jonka vika eikä hänen työnantajansakaan vika lähetyksen myöhästyminen ei ollut) soitti juuri, kun olin lähdössä tontille, ja hän kysyi, että sopisiko toimittaa, ja sopihan se, ja joskus muuten jätän tarkoituksella pisteet pois, vähän kuin joillan nettifoorumeilla jotkin ihmiset jättävät pisteet pois kaikesta, mitä he kirjoittavat ja alla on kuva, jossa on pieni pätkä tasoa, joka on sekin väärän mittainen)
Jos jaksan, irrotan tämän vapaan aikana tuon perintöveneen (vaimokkeen enolta peritty) moottorista kaasuttimet ja putsaan ne, niihin jäi bensat sisään ja tyhjäkäyntisuuttimet on tukossa.
Ja jos vaikka ehtisi ampumaan! Laitoin Mosse 930:n SRA-kuosiin, vaikka kyllä sillä kiekkojakin tuossa kuosissa vielä ampuu. Ja saa taas sitä ansaitsematonta rispektiä/ylenkatsontaa radalla, jossa pörrää jos jonkintasoista mestaria. Toisena projektina olisi löytää hyvin käyvä lataus M1A:lle, toistaiseksi latauksen/patruunan löytymiseen on ollut esteenä aikoinaan Kirkkonummen Erävarusteelta ostettu tolkuton kasa Sakon 129A-luoteja, á 29 penniä, joita on ihan pakko käyttää. Niin että onhan tässä taas tekemistä...
Taulu (c) mun mutsi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)