Torvi!

Sain hormin asennettua! Työnähän tuo ei itse asiassa ollut kovin suuri, kun kyseessä on kuitenkin modulihormi, eli erimittaisista teräsrakenteisista paloista koottu putki. Yksin tehtynä siinä oli tietty ähertämistä, jokunen kirosanakin taisi lipsahtaa. Teetettynä homma olisi maksanut sellaiset 300e, ja melkein jopa olin valmis maksamaan sen, en siksi, etten osaisi/jaksaisi asennusta tehdä, vaan siksi, että minua vain jurppii ihan hyvän katon puhkaiseminen, varsinkin, kun sen katon on itse suurella tuskalla tehnyt. Ajatuksessa reiän sahaamisesta kattoon on vain jotain perustavanlaatuisesti vialla... Mielummin ehkä maksaisi siitä, että joku muu tekee sen, eikä itse tarvitse sitä reikää siinä katossa katsoa.

Asennuksen jälkeen päätin palkita itseni ja jättää työpäivän lyhyemmäksi ehtiäkseni käydä kaupassa tuossa puolen tunnin matkan päässä ja päästäkseni vielä saunaankin valoisana aikana, ja niinpä sitten teinkin. Saunaan mennessä se pöhelö pupu oli muuten taas jaloissa. Satoi vettä, ja aurinko paistoi...

Pitäisikö mennä sukeltamaan? ...Vettä on tosin 22 metriä...



Ei tarvi sukeltaa, voi mennä pikku saareen etsimään sitä kultapataa!


Isot uivat rotat tulivat taas auringonlaskun aikaan...

Beavers... those furry, swimming animals, that is!

Saunalla on aikaa pohtia asioita. Tällä kertaa tuli pohdittua mm. mikä vtu siinä on, etten enää osaa ampua pistoolilla, en ainakaan keskisytytteisillä...
Viime viikolla kävin ampumaradalla, ensin pari kierrosta metsästystrapia totutellakseni Mossen 930:en... joutui ihan keskittymään. Päällekkäispiippuisella tuli ammuttua kauan, ja jossain vaiheessa koko ammunta muuttui kovin vaistonvaraiseksi, kiekot särkyivät, vaikka haulikkoa ei edes tullut nostettua poskelle asti. Itse asiassa kiekkoammunta oli hauskaa, kun haulikon piiput eivät olleet näkökentässä ollenkaan. No, Mossen perä ja tuntuma ovat kovin erilaiset tuohon Tikkaan verrattuna, ja näistä haulikoistani juuri Mossen perän kulma on itselleni paras, joskin perä on hieman lyhyt. Tikalla ammun alle (joojoo, säätöpaloja saa vielä varmaan jostain), 20-kal. Baikalilla ammun kilometrin yli, Mossen pumpulla vähän sinne tänne. Auto-Mosse nyt vaan lähtee metsälle, synteettinen tukki ja metalliosien käsittely (HHS 2000 muodostaa pintaan kuin muovikalvon) helpottaa oloa metsällä ja varsinkin iltaisia aseiden kuivauksia/oljyämisiä.
Kävinpä sitten samalla ampumassa pistooleilla.. tai siis pistoolilla, Tankun lisäksi mukana oli ruma Norinco, mutta ensimmäinen .45 patruuna oli ruuditon! Ensimmäinen koskaan tekemäni latausmoka, ja jälleenlatausta on tullut harjoitettu sentään jo yli 20 vuotta! Leen Auto-disk on tullut tiensä päähän, onneksi, ehkä.. saan hyvän syyn päivittää koko pistoolinpatruunalatauslaitteiston (<- 34 kirjainta), Leen Turret on palvellut kiltisti, vaikka sen rakenne ei kyllä kovin luottamusta herättävä olekaan. No, anyhows, se ongelma pistoolien kanssa on vanhenevat silmäni, en kerta kaikkiaan saa Tankulla tarkkaa tähtäinkuvaa, jyvän leveys suhteessa hahlon leveyteen ovat mahdoton yhdistelmä silmilleni. Norincon uudet tähtäimet ovat selkeästi paremmat, S&W:n 686-siluettirevolverissa auttaa tietty vielä pidempi tähtäiväli, ja Buckmarkissahan on punapiste... Joko käyn optikolla (tosin uusin lasit juuri, mutta ammunta harrastuksena ei tullut esille), tai sitten vaihdan Tankun takatähtäimen.
Ja 10/22:n punainen liipaisin oli kiva. Tosin jälkiveto oli säädetty hieman pieleen, eikä liipaisin aina resetoinut. Eikä avainta ollut mukana. Tietenkään. Kun en ole fiksu ja kanna mukana kaikkia tarvittavia työkaluja...

Hölömöjä elukoita..

Nyt on työmaalla mukana läppäri ja mokkula. Jee. Kännykässä on DNA:n liittymä, eikä kenttää oikein löydy, tämä paikka on kahden tukiaseman välissä, ja toisesta saa edge-yhteyden satunnaisesti (kun osaa sohottaa kännykkää oikeaan suuntaan), toisesta vain gprs:n, ja molemmista kenttä häipyy ajoittain täysin. Mokkulassa on TeliaSoneran liittymä (kotilaajakaistan kylkiäisenä sai mokkulan ilman eri maksuja; joskus sentään muistavat vanhojakin asiakkaita), ja sillä saa sentään vakaan yhteyden, mutta vain gprs:n. Ja näiltä seuduilta teleyhtiöt purkavat kiinteitä linjoja...

Alla olevassa heikkolaatuisessa kuvassa (joo-o, kännykkää valitessani kameran laadulla ei ollut minkäänlaista painoarvoa) oleva nuorukainen asustelee tuossa mökin nurkalla puukasassa. Kaverin luottamus suojaväriin on hellyttävä/säälittävä, tuo tampio juoksee hätyytettynä pari metriä pois ja jähmettyy paikalleen... Toivottavasti lumi tulee ajoissa tänä talvena; valkoisessa karvassa pikkuisen henki on kovin hellässä, jos maa on vielä musta...



Pupu pois piilosta, pupu on nähty!

Vakikuikat viihtyvät yhä järvellä. Kuikkien ruoanhankinta on hämmästyttävän tehokasta, hetken uivat pää pinnan alle painettuna, sitten lupsmolskis, ja jonkun ajan kuluttua palataan pintaan kala nokassa. Kaikkein vaikuttavinta on kuikkien yhteistyö kalastuksessa: pariskunta ottaa hieman väliä, sitten toinen sukeltaa puolison suuntaan, joka puolestaan tarkkailee pinnan alle ja nappaa sen toisen edellään ajamasta parvesta kalan. Todella huima oli se näytös, jota sain kesällä seurata saunan terassilta, esittäjinä kymmenen kuikan parvi. Aina yksi lintu vuorollaan ajoi kaloja puolikaaren muodossa odottavien toverien luo... hämmästyttävää. Yksi hienoimmista näytelmistä, jonka olen koskaan nähnyt...

Vakikuikat ovat kyllä tuossa kuvassa, ovat ovat!    



Tuosta luonnon näytelmän näkemisestä tuli mieleen se ainoa kerta, kun olen karhun metsässä nähnyt. Olimme, minä ja kaksi ystävääni, Pohjois-Karjalassa kanalintujahdissa. Yhytimme metsopoikueen, jota ajattelimme verottaa yhden ukkometson verran. Suunnitelmana oli kävellä rinnan n. 50 metrin välein polun kahta puolta kohti vähän matkan päässä olevaa lampea, jonka suuntaan metsot karkkosivat. Olin oikeassa reunassa, hieman alempana kuin muut, joten näköyhteys katosi ajoittain, jolloin nousin ylemmäs ja tarkistin tilanteen. Jossain vaiheessa polku oli haarautunut, ja lähdin seuraamaan sitä oikealle menevää haaraa, kun muut jatkoivat suoraan. Vaikken nähnyt muita, en siitä huolestunut, koska osaamme toimia kohtuullisen hyvin jo yhteen, vauhti pysyy kaikilla suunnilleen samana, ja kun suunta on sovittu, ei minkäänlaisia toisten eteen kaartamisia ole tapahtunut.

No, päädyin sitten, en suoraan lammen rantaan, vaan lammen päähän, jossa lampi muuttui kosteikoksi. Edestä kuului rytinää ja sitten mielestäni ystäväni A astui jonkin ison rangan päälle, joka murtui. Siltä se kuulosti ainakin, A ei ainakaan tuolloin vielä ollut niitä kaikken kevytaskelisimpia... Ihmettelin hieman, kuinka A oli ehtinyt edelleni, ja jatkoin hieman eteenpäin ja nousin hieman korkeammalle saadakseni ehkä näköyhteyden. Hetken odoteltuani sainkin näköyhteyden, en tosin A:han, vaan 50 metrin päästä kuusen alaoksien takaa näkyville paukkaavaan karhuun. Sekunnin murto-osan ajan taisimme molemmat ajatella, jotta "O-ou! Not good!", sitten karhu pyöräytti persauksensa minua kohti ja katosi. Minä vaihdoin haulikkoon täyteiset (päättelin niiden olevan karhua vastaan hieman paremmat, kuin 6,5-millinen Scenar), ja kävelin jälkiäni takaisin, vähän niinkuin aikanaan Bangles lauloi, "Walk like an Egyptian", eli yläruumis ihan jonnekin muualle osoittaen, kuin jalat...

Kaveri sitten valisti myöhemmin, että karhu pitää meteliä ja osoittaa voimansa puita katkomalla, jos sitä kohden on ihminen tulossa, eikä karhua nyt vaan yhtään huvittaisi nähdä. Nalle oli kuullut tuloni, muttei saanut hajua, ja kun jäin paikalleni odottelemaan, oli Puh jatkanut matkaansa kohti minua. Enpä tuotakaan karhun käyttäytymistapaa tiennyt aiemmin, olisi varmaan pitänyt ottaa selvää, koska liikuimme karhualueilla ja tuoretta karhunkakkia oli siellä sun täällä. Varokeinoina olivat vain nuo täyteiset ja Peltosen vanhempi sissipuukko repun viilekkeessä kahva alaspäin kannettuna... ja nekin vain lähinnä jonkinlaisen valheellisen turvallisuudentunteen luomiseksi. Tieto ja karhujen käyttäytymisen tunteminen ovat kyllä paremmat varokeinot, jos haluaa karhuja vältellä.. tai sitten niitä ampua.

Huiapua!!!

Huiii...

Kipaisin vaimokkeen veljen vieraana Saimaan saaressa ihailemassa syysillan pimeyttä ja eristyksissä olemisen taikaa. Tämä mökkityömaa on mukavasti paluumatkan varrella, joten poikkesimme tänne asentamaan lämmittimet eli, kuten niitä normaalit ihmiset kutsuvat, patterit.

Saavuimme eilen iltapäivällä, ja suunnittelutuokion jälkeen aloitimme asennukset. Pimeän tultua lämmitimme saunan ja laitoimme sitten nuotion pientä iltapalaa ja tunnelmaa varten. Jutustelun keskeytti tuon kalliolouhikon takaa kuulunut ulvonta... johon vastattiin järven toiselta puolelta... päätimme, että kyseessä oli outolintuja tms. Missään nimessä kyseiset oliot eivät olleet koiraeläimiin kuuluvia petoja, jotka olivat saaneet meidät saarroksiin ja kommunikoivat koordinoidakseen hyökkäyksen... Eeeeiiiivöt olleet, outolintuja olivat ne.

Aamulla (saatiin sentään unta) menin sitten ns. pömpeliin. Pysähdyin siinä sitten katsomaan kuusia, joita on liikaa ja jotka pitää kaataa... kun katse nousi läheisen kuusen runkoa pitkin ylös, koppelo lävähti lentoon puolipuusta rungon vierestä... +1 tontilta bongattu riistaeläin! Ja +1 myös pyystä, joka piipitti kuusikossa, jota myös mökkitontiksemme kutsutaan.

Projekti "mökki käyttökuntoon ja nopeasti" on aikataulutettu. Ihan niinkuin niissä joissain telkkuohjelmissa, joissa joku "asiantuntija" käy taivastelemassa tavallisten pulliaisten remonttiprojektia ja olemassa kovin epäileväinen koko pskan onnistumisesta. Siis sellainen ohjelma, jota vaimoväki tykkää katsoa. Ja aivan kuten sellaisessa ohjelmassa, meillä on aikataulu. Hauska yhteensattuma....

No, aikataulussa ei ole otettu huomioon sellaisia asioita, kuten
- mittarikaappi on tontin nurkalla, ja se pitää siirtää mökin seinälle. Ainakin kaapeli pitää vetää mökille asti, ja kun oja kerran pitää kaivaa, niin samointein sen kaapin siirtää sinne mökin seinälle. Kaivurin saaminen paikalle ja sähköurakoitsijan saaminen tekemään varsinainen kytkeminen onkin sitten eri hankalaa... paitsi silloin, kun kaivuri onkin sattumalta juuri siinä nurkilla, ja se voisi tulla tyyliin "huomenna". Kaivuri lähtee sitten jonnekin hevon kuuseen sen huomisen jälkeen, eli sitä ei ihan heti paikalle sitten uudestaan saa. Ongelma on se, että siellä tontilla ei ole ketään juuri sillä hetkellä, ja sen kaapeliojan reitillä on jos jonkinlaista rakennuskamaa kasoissa. Eli kesken aikataulun mukaisen lepopäivän autoon ja tontille raivaamaan, mars!
- Se kaivuri kun tulee silleen yllättäin, niin sitä kaapelia ei siellä sitten ole valmiina. Kaapeli tulee myöhemmin, ja kaappi siirretään ja kytketään sitten seuraavana päivänä, ja sen kaapelin toisen pään siihen valtakunnanverkkoon kytkee eri kaverit, kuin sen toisen pään siihen kaappiin. Ja ne jotka sen valtakunnan pään kytkee, eivät kuulemma sitä kytköstä tee, jos se on se kaapeli, joka edellisenä päivänä siihen 40 metrin ojaan tuli, jonka kaivanut kaivuri on jo jossain hevon kuusessa, paljaana siinä ojassa. Eli ojaa täyttämään lapiolla, mars!
- Väliseinät mökissä on "kevyitä", eli ihan rankarakenteisia. Väliseinien pintamateriaali on hirsipanelia. Panelia on 30 nippua, jokaisessa nipussa on 4 kpl 5,4-metristä 19x195 panelia. Nippu painaa arviolta 45 kiloa. Niput pitää siirtää mökkiin sisään,ennenkuin väliseinien pinnoittaminen alkaa, koska avattu kasa ei enää kestä sään vaihteluita. Niput ovat kaikkein kauimmaisessa paikassa, jossa ne nyt ylipäätään tontilla voivat olla. Eli ei muuta kuin nippuja kantamaan, mars!

Jotain hyvääkin sentään. 6,5x55 kivääri on kohdistettu! Radalla oli mukana jälleen aimo liuta erilaisia latauksia eri luodeilla, viime jahtikauden ylijäämistä (Lapuan 9.3g fmjbt) uusiin yrityksiin (Nosler 140gr. CC, Lapuan 6.5g Cutting Edge). Parasta käyntiä tarjosi 7g:n Scenar N150:llä ladattuna. Painavammat luodit eivät vai kerta kaikkiaan käy, Noslerit kävivät 35mm kasaa 150 metriin, painavat Lapuat lähes 40 mm... 6.5-grammaiset käyvät hyvin aina 150 metriin asti, mutta 200 metrissä käynti jo hajoaa. 8- ja 7-grammaiset Scenarit ovat aina käyneet hyvin. Nyt 7-grammaiset kävivät vielä 200 metriin 30 mm kasaa. Näillä mennään...