Polttopuita piisaa

 Jaa-a. Kai tätä voisi päivittääkin, ainakin silloin tällöin. Toimisi ehkä päiväkirjana, jota voi tulevina vuosina katsoa ja päivitellä, notta "ei s**t*na, miten sitä on jaksanut". Mökki on sisätiloiltaan painevettä ja vessaa vaille valmis. Joulu ja uusivuosi vietettiin jo täällä. Avovaimon veli oli perheineen koko joulun vieraana, avokkeen sisko perheineen oli joulupäivän ja tapanin. Tapanina tuli käytännössä koko loppu avokkeen suku, joten mökki tuli koeponnistettua, väkeä oli 18 henkeä.

 Juhlittiin yksiä synttäreitä, juhlia sävytti myrsky ja ulkona kaatuvat puut. Tonttia varjostaneet lukuisat kuuset oli marraskuussa kaadettu, ja naapurimaanomistajakin saatiin kaatamaan pieni, mutta tuuhea kuusikko ilta-auringon edestä.

No, sitä saa, mitä tilaa. Ilman suojaa toisista kuusista käytännössä kaikki tähän tontin yläosaan jätetyt kuuset kaatuivat Tapani- ja Hannu-myrskyissä.

Olihan siinä ohjelmaa, kun kahvipöydässä katsottiin, kuinka puut ulkona rojahtelivat. Yksi mänty kaatui kolmen metrin päähän tuosta erkkeristä. Rakennuksille tai autoille ei tullut onneksi vahinkoja. Myrsky kaatoi tusinan verran puita, tykkylumi kaatoi tai katkaisi puolen tusinaa lisää. Enkä nyt laske noita alle reiden paksuisia näreitä, joita on pitkin poikin.

 

Osa ikkunoiden tiivisteistäkin puuttuu vielä. Sähkön kulutuksesta sen kyllä viimeistään huomaa. Tännekin on nyt asennettu etäluettava mittari, joten enää ei voi tasoitella talven kulutushuippuja koko vuodelle. Talvella käytettävä sähkö maksetaan talvella, ja kesällä ei sitten paljoa sähköjä maksellakaan. Enpä tiedä, onko systeemi hyvä vai huono, mutta ilmalämpöpumppu tänne hankitaan satavarmasti. Jos nyt edes vähän hillitsisi sähkön kulutusta. Olohuoneen katossa oleva vanha kruunu ostettiin paikallisesta (asuinpaikkamme siis) antiikkiliikkeestä, ja fiksasin sen ihan itse. Se oli sähköistetty käyttäen kaiutinkaapelia...

Liitoksetkin oli tehty perinteisesti, eli kuorittu kaapelit, kierretty ne yhteen ja laitettu vähän teippiä päälle... :I. Ns. "kynttilät" olivat pahvia, ja ne näyttivät lähinnä siltä, että niitä oli säilytetty tupakkakopissa viimeiset vuosikymmenet. Hankin jo uudet, valkoiset muovitekokynttilät, mutta lopputulos oli biniiru. Paremmaksi ratkaisuksi osoittautui sopivan paksuinen verhotanko...

Olohuoneen vieressä on parilasiovien takana "vierashuone", joka on meillä ihan "master bedroom".

Parven ikkunat on maalaamatta sisäpintoja lukuunottamatta, mutta sekään ei ole minun huolenaiheeni. Kalustus on kesken, osa parven kalusteista on nyt alakerrassa, eli lähinnä toinen lepotuoli ja molemmat rahit. Seinähyllyt on kiinnittämättä jne...

Ja vaikka niin piti olla siten, että vanhaa pskaa ei mökille viedä vain siksi, ettei sitä raaskisi heittää pois, niin siinäpä on vanha plasmatelkkari...

Burnout

Mökkiprojekti on kärsinyt totaalisesta uupumisesta. Sisätilat piti saada valmiiksi ja asuttaviksi juhannukseksi, mutta kun en alkukesän aikana itsestäni saanut irti täyttä työpanosta, niin minkäs teet. Hyvä, jos päivässä sai tehtyä 4-5 tunnin työt. Pari viikkoa nyt on sitten tehty aivan sata lasissa töitä, ja sisätilat ovatkin vihdoin lattian hiomista ja öljyämistä vaille valmiit, poislukien vessa, jota ei viimeistellä, ennen kuin saadaan painevesi sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.

Tämän vuoden loma-asuntomessut pidettiin tuossa puolen tunnin matkan päässä, ja siellä käväistiinkin viimeisenä aukiolopäivänä. Olimme aikaisin liikkeellä, ja ehdimmekin käydä lähes kaikki kiinnostavat kohteet läpi, ennenkuin suunnaton yleisöryntäys ja tolkuton helle tekivät pelkän ajatuksenkin viimeisten kohteiden läpikäynnistä mahdottomaksi. Sade hyökkäsi päälle juuri, kun olimme lähteneet.

Messualueella ei ollut yleisöparkkipaikkaa, vaan pysäköinti oli järjestetty kahden kilometrin päähän. P-alueilta oli non-stop -bussikuljetus alueelle, lisäksi Mäntyharjun keskustasta kulki kerran tunnissa ilmainen bussikuljetus. No, tuolla vaimokkeella kun on Press-kortti (minä en ole vielä liittynyt Freelancereihin, vaikka se ilmeisesti mahdollista olisikin... jäsenmaksu on kuitenkin pari kymppiä kuussa), joten liikenteenohjaajille korttia näyttämään. Ja niinpä meidät viitottiin, lämpimien tervetulotoivotusten myötä, pysäköimään 3 metrin päähän sisääntuloportista.. ja porteista käveltiin korttia vilauttamalla lämpimien tervetulotoivotusten saattelemina sisään. Tiedotustoimistosta saatiin paksu paketti luettavaa; sisustus- ja rakennuslehtiä, esitteitä ym. Kylmää juotavaakin tarjottiin, oluttakin olisi saanut. Oluen osalta tarjous jätettiin, pelkona oli hienerityksen moninkertaistuminen. Oli kohtuullisen "palveltu" olo. Anteeksi vain kaikki, jotka pysäköitte sinne maksulliselle alueelle, tai odotitte sitä Mäntyharjun bussia sateessa. (Ja nyt vaimoke on Savonlinnan oopperajuhlilla, ilmainen lippu ja kuohuviiniä väliajoilla. Taidanpa kuitenkin yrittää liittyä Freelancereihin.)

No, mitäpä jäi messuilta mieleen?
- Kyseessä ei ollut "mökkimessut" vaan vapaa-ajan asuntomessut. Yhtään perinteistä mökkiä ei alueelta löytynyt. Olisko ollut yksi, joka oli sisustettu vähän sinne päin, rakennus itse ei ollut kovin mökkimäinen kuitenkaan. Kolmiorimakatteella oli tavoiteltu jotain, en tiedä mitä, mutta selkeästi siinä oli menty metsään. Jos rakennus näyttää tavanomaiselta, hyvin varusteltulta pieneltä omakotitalolta, tuo kate antaa lähinnä sen kuvan, että rahat tai aika on loppunut kesken. Myöskään yhtään pyöröhirsistä rakennusta emme löytäneet. Yhdessäkään rakennuksessa ei ollut matalia räystäitä tai oviaukkoja, joista ei normisuomalainen kumartumatta kulje, saatika ristikoita ikkunoissa.
- Jos joku haluaa, että terassilta tai saunalta näkee vähintään kolmen naapurin terassin/saunan, niin eihän siinä mitään. Messuilta löytyi ratkaisuja, joilla näkyvyys ympäristöön oli taattu.
- Messut oli jotenkin eko-henkiset, oli passiivitaloja ym. Niin pitkälle oli menty, että rantatontille, josta avautui upea näköala aavalle selälle, rakennetun mökin valtavat ikkunat olivat etelään, eli tielle/poispäin järvinäköalasta. No, kukin tyylillään. Näillä ekomessuilla messuravintolassa, jossa käytettiin kertakäyttöastioita, ei muuten ollut energiajätekeräystä.
- Kaikki maksaa näköjään aivan saatanasti. Pieni mök.. vapaa-ajan asunto ilman omaa rantaa tuollaisella mökkialueella maksaa sitten järjestään yli 300.000 euroa. Ribase siit, sanoisi eestiläinen.

Muuten, se pöhelö pupu, josta joskus ammoin kirjoitin, näyttää olevan hengissä. Yhtään vähemmän pöhelö se ei kyllä näköjään ole. Tuossa se on kohtuullisen säännöllisesti palloillut pitkin poikin. Tämä kuva on otettu takapihan terassilta (johonkin vanhaan kuvaan verrattuna tämä terassi on nyt huomattavasti laajennettu). Työpäivän jälkeen virvoikkeita terassilla nauttiessani pupu koikkelehti tuohon viiden metrin päähän mutustelemaan. Tykkäsi ilmeisesti radioasemasta, jota kuuntelin. Vähän aikaa ihmettelin, notta mitä se niin hartaasti tuossa mutustelee, kunnes hoksasin, että tuossa sitä on tullut käytyä lirillä. Tontin raja menee tuossa, ja rajathan ovat sitä varten, että tietää, mihin varpaat laitetaan, kun kusella käydään.

12 metriä pitäisi olla matkaa rajaan, mutta nyt taitaa olla about 9. No, naapuri on mökkiänsä ostaessaan nähnyt tämän rakennuksen sijainnin, ja rakennustarkastaja on paikan myös hyväksynyt. Toki tällä tontilla on kokoa 8000 neliötä, joten mikään pakko tätä rakennusta ei näin lähelle rajaa ollut laittaa. Olipahan vain mielestämme paras paikka. Ja niinhän sitä sanotaan, ettei kaikkia rakennuksia kannata laittaa kasaan yhteen paikkaan tontilla, vaan käyttää koko tontti mahdollisimman tehokkaasti.

Jossain vaiheessa, muistaakseni juurikin tuollaisen työpäivän jälkeisen mietintä/rauhoittumishetken aikana, tuli mieleen, kuin suurenakin väläyksenä, että ilmapistooli olisi mitä parhain väline tuohon rauhoittumiseen ja ampumataidon kohentamiseen. Jostain syystä, ensimmäisen pienoisrevolverin myötä, koko ajatus ilmapistooliammunnasta oli kaikonnut mielestäni. Varhaisteini-ikäisenä ammuin paljon ilmapistoolilla, ja olin mielestäni aika hyväkin siinä. Asuimme isäni työsuhdeasunnossa, jossa kellarikerroksessa oli ns. luokkahuone, jossa pidettiin isäni ammattiin liittyviä "kouluja" yms. silloin tällöin. 99-prosenttisesti tila oli ilman virallista käyttöä, joten siellä tuli sitten kavereiden kanssa pelattua koronaa tai pingistä. Huone oli ehkä 12 metriä pitkä, ja siellä oli hyvät valot, joten se oli aivan täydellinen ilmapistoolirata. Ostin (tai ostatin vanhemmillani) Gamon Center-ilmapistoolin. Kyseessä oli vipuviritteinen ilmapistooli, jossa sentään oli säädettävät tähtäimet ja kallistuksen osalta säädettävä kahva. Paketissa oli vielä rasia luoteja ja puhdistuvälineetkin. Taulun taustana toimi pahvilaatikko, joka oli täytetty sanomalehdillä. Muistaakseni ammuin käytännössä päivittäin, usein 1-2 tuntia kerrallaan, ja säännölliseksi tulostasoksi sillä pistoolilla muodostui 93-94 pistettä 10 laukauksen sarjalla. Yhden sarjan ennätyksekseni jäi 97. Sillä tasolla olisi ehkä voinut pärjätäkin jossain paikaillisissa pippaloissa. Pidin kovasti tuosta harrastuksesta. Ulkonakin ammuin joskus, kesäsisin tietty, ja maaleina oli kärpäset...

Jossain vaiheessa Centeristä hajosi takatähtäin. Säilytin pistoolia vielä senkin jälkeen pitkään (alkuperäisessä styroks/pahvilaatikossa, jossa oli alkuperäinen luotirasiakin vielä tallella..), mutta lopulta hävitin sen. Sillä ensimmäisellä pienoisrevolverilla, S&W M17 K-22:lla, ammuin sitten tietty ihan ampumaradalla, ja silläkin pääsin parhaimmillaan sinne 95-96 pisteeseen, keskiarvona sarjoilla oli ehkä se 93-94. Se revolveri oli vielä aito tarkkuusrevolveri, hylsytkään eivät tahtoneet irrota pesistään. Sitten puolienoni höyräytti minut siluettiammuntaan, ja annoin sen M17:n vaihdossa pitkäpiippuisiin 617 ja 686:en. Hyvin se vanha revolveri kelpasi silloiselle S&W:n maahantuojalle. Jos olisin ollut (tai olisin) viisas, olisin tulkinnut oikein sen ilmeen, mikä myyjän kasvoille ilmaantui, kun hän korvansa juuressa, rullaa jarruttaen, viritti ja laukaisi sen helmen, ja nykäissyt pyssyn pois. "Enpä taidakaan antaa tätä.."  Ja voi stana, mikä räyskä se 617 oli. Ampumattomat patruunat hölskyivät pesissään, ja jokusen rullallisen jälkeen ylimenokartiossa oli paksu lyijykerros. Olisihan sen ylimenokartion voinut fiksata, mutta rullaa ei, joten hankkiuduin eroon siitä pskasta. 686 on minulla edelleen.

M17:n jälkeen sitten tuo perinteinen kädet-mxxxssa-ammunta osaltani loppuikin. Omistuksessa kävivät Margolin MCM ja Ruger MKII, kummallakin tuli ammuttua lähinnä "epävirallisella" tyylillä, kuten odottaa sopikin noilla aseilla. Samoin on nykyisen pienoispistoolin, Buckmarkin kanssa. Ammunta on lähinnä harjoittelua isompikaliberisilla aseilla tapahtuvaa toimintaa silmällä pitäen.

Mutta siihen suureen väläykseen! Sattumalta lompakossa oli vähän rahaa, ja nopean pohdinnan ja yhden puhelinsoiton jälkeen kävin mökkikaupunkini keskustassa sijaitsevassa liikkeessä ja ostin tämän laitoksen: 

Se on Baikal MP-46M. Ehtaa venäläistä, vanhahtavaa ja taatusti jokaisen euron arvoista tekniikkaa. Tärkeimmät asiat tuossa ovat kunnossa: laukaisu ja tarkkuus. Kahva on senverran iso, että siitä saa veistettyä taatusti omaan käteen sopivan. Osat (suurin osa) ovat yllättävän tarkasti valmistettuja. Kokoonpano sitten on tyypillistä venäläistä tasoa: liipaisin oli vinossa, kuten oli myös etutähtäimen jalkakin. Hahlo alimmassa asennossaan ase ampui 10 cm yli. Purin ja kokosin aseen uudestaan, yleensähän se venäläisissä aseissa auttaa, mutta ei tällä kertaa. Jyvä (niitä taisi tulla mukana yhteensä 3 eri levyistä) kiinnittyy jalkaan työstettyyn hahloonsa kiristysruuvin avulla, joka puristuu jyvään porattuun kartiomaiseen reikään. Tämänhän voisi lähettää korjattavaksi, tai sitten vain yksinkertaisesti löysentää jyvän kiinnitysruuvia, nostaa jyvää ja kiristää se ruuvi uudestaan. Vaikkei se ruuvi nyt siihen jyvässä olevaan reikään osukaan, niin kyllä tuo tuntuu tuossa tarpeeksi tiukassa olevan. Hankaluutena tietty on se, että jos tekee mieli vaihtaa jyvää, niin uutta jyvää ei automaattisesti saakaan samalle korkeudelle vaihdettavan jyvän kanssa. No, eipä tuo haittaa.

Ja tällä, sitä vanhaa Gamo Centeriä huomattavasti ergonomisemmalla ja tarkemmalla, aseella tulostasoni on enää 88-89 pistettä (ensimmäiset 5 sarjaa 89-89-88-88-89). Ammunta tuntuu kuitenkin sen verran hyvältä ja ennen kaikkea hauskalta, että uskon tason nousevan lähelle 95 pistettä, jos ei nyt tänä kesänä, niin ensi kesänä sitten!

Byrokratiaa

Huihai. Vappu, työväen oma juhla on tulossa. Ja aivan mainion sopivasti juhla sattuu viikonlopuksi. Ähä! Työttömänähän se on tietty ai-van sama. Ja ylioppilaanakin se on ai-van sama. Ei kai kukaan erikseen tarvitse tekosyitä esim. viinan juomiseen? Kuten sanottu, viinaa voi olla ilman hauskaakin.

En ehtinyt "vapaaviikollani" ampumaan. Ja eivätköhän ne olleet ne ampumaradat pääosin kiinnikin pääsiäisen ajan;  mitäpä niitä auki pitelemään ihmisten vapaapäivinä. Esimerkiksi isänpäivänä radat ovat kiinni, koska isänpäivänä isät eivät tokikaan saa viettää päivää haluamallaan tavalla, vaan silloin ollaan nukkuvinaan aamulla sen aikaa, että perhe saa ne kahvit ym. mukamas salaa valmisteltua. Ja kun vihdoin kahvit ja herkut ja jokin lahja tuodaan sinne petiin, niin isä kärsivä ilme naamallaan kuuntelee sen laulun ja sitten kysyy, että joko sinne pissalle voisi mennä, kun on tässä joutunut aivan rakko soikeana kärvistelemään jo toista tuntia. Ja sehän on sitten pilalla se isänpäivä. Miksiköhän tuli mieleen isänpäivä, eihän se nyt ole ollenkaan ajankohtainen.

Sen perämoottorin kaasuttimet sain putsattua ja sain jopa koko käsittämättömän kompleksin takaisin kasaankin. Joku edellinen säätäjä oli saanut korkattua yhdet kierteet imusarjasta, onneksi kaikkien erilaisten korjaussarjojen joukossa on myös kierteenkorjaussarjoja. Luulisi, että moottorivalmistajat jo alunperin laittaisivat noihin alumiiniin tehtyihin kierteisiin Heli-/Re-/V-coilit, koska ilman niitä ne kierteet joka tapauksessa ennen pitkää korkkaavat. Kiinnityspultteja kiristettäessä noudatinkin sitten kiltisti valmistajan momenttisuosituksia (=määräyksiä), jotka ovat itse asiassa hämmästyttävän alhaiset. Aivan saletisti 95% tee-se-itsemiehistä kiristää ne pultit aivan liian kireälle.

Pitihän se sitten koekäyttääkin se moottori, vaikka en tuoretta bensaa viitsinyt hakeakaan. Polttoaineletkun "pumppu" ei sitten oikein tahtonut napakoitua, olisiko letku murtunut, ehdin jo miettiä. Kunnes bensiinin haju levisi sieraimiin... Ylimmän kaasuttimen hukkaletkusta (en kyllä ensin tiennyt sen olevan hukkaletku, katselin pitkään, että mistä se nyt on irronnut...) ruiskusi oikein iloisesti bensiini suoraan vapauteen, oli ilmeisesti koho rikki tai jumissa. Venttiilithän olin tarkistanut ja putsannut. Oli ihan päällikköolo! (Se kuuluisa intiaanipäällikkö Hiipivä Vi**tus). No, eipä muuta kuin mottorille koppa ja itselle paha mieli päälle. Onneksi oli hieno ilma ja lasi olutta terassilla vähän helpotti oloa.

Seuraavana päivänä sitten jo valmistauduin irrottamaan ja purkamaan sen katastrofin uudelleen. Jos kuitenkin kokeilisi, että josko kevyt napautus kohokammion kylkeen auttaisi.. ja auttoihan se. Voi sitä helpotuksen määrää. Kone käynnistyi ja kävi hyvin (ottaen huomioon vanhentunut bensa). Jottei nyt enää kävisi mitään käpyä, tyhjensin kaasuttimet koekäytön jälkeen. Tulpatkin vaihdoin, öljyjä en. Kun vene on kuolinpesästä peräisin, ei moottorin huoltohistoriaa tiedetä, mutta näyttivät olevan aivan tuoreet ne moottoriöljyt. Peräöljyt vaihdoinkin viime vuonna, eikä venettä käytetty vaihdon jälkeen.

Tuollaisten käytännönläheisten puuhien jälkeen onkin aina mukava uppoutua byrokratian ja erilaisten kuponkien ym. maailmaan! (Nyt -siltä varalta, että onnistuin sen piilottamaan- kerron, että edellinen virke oli sarkasmia.) Eli tämän yrityksemme tilinpäätöksen ja veroilmoituksen tekoon! Tilinpäätös nyt ei sinänsä ole vaikeaa, kirjanpito-ohjelmistohan tuottaa tarpeelliset taseet ja tuloslaskelmat. Ennen tilinpäätöstä kyllä pitää muistaa kirjata kaikki kuluneelle vuodelle kuuluneet kuluerät oikealle vuodelle. Ja aina jokin kirjaus on mennyt jonnekin kummalliselle tilille, ja sitä joutuu kaivamaan. Nytkin, vuoden lopulla tilattu, toimitettu ja maksettu Adoben ohjelmistopaketti näkyi kyllä ihan fyysisesti, mutta kirjanpidollisesti se ei näkynyt missään, koska postiennakkomaksu oli maksettu yrityksen kortilla ja tilille oli tehty katevaraus, mutta tapahtuma kirjautui tilille vasta seuraavan vuoden puolella. Äh.
No, onneksi veroilmoituksen voi tehdä sähköisesti. Se paperiversio kyllä pitää käytännössä täyttää ensin, koska siitä ne luvut sinne sähköiseen veroilmoitukseen laitetaan; kirjanpidon mukainen tuloslaskelma poikkeaa verotuksessa käytettävästä. Ja liitelomakkeet täytetään kanssa, "Erittely varauksista, arvonmuutoksista ja kuluvan käyttöomaisuuden poistoista 2010". Voi saatana.
No, kun on veroilmoitus ensin käsin täytetty ja räknätty, että täsmää kaikki, ne tiedot voi naputtaa sinne verkkolomakkeelle, ja sillä selvä! Paitsi ettei ole. Veroilmoitukseen pitää liittää tase ja tuloslaskelma. Sähköiseen veroilmoitukseen voi liittää myös paperisia liitteitä! Hurraa! No, liitämmä ne tiedostoina ne taseet ja tuloslaskelmat. Valmis! Paitsi ettei ole. Hallituksen kokouksen pöytäkirjasta tarvitaan ote, josta käy ilmi, että tilinpäätös on hyväksytty ja mitä tehdään osingonjaon suhteen. No, pidetään kokous samalla, kun sen pöytäkirjan kirjoitan. Tulostetaan PDF:ksi ja liitetään vielä siihen veroilmoitukseen! NO NYT! Ei. Patentti- ja rekisterihallitus kerää ja arkistoi tilinpäätöstiedot, ja verottaja suoraan siirtää tarvittavat tiedot veroilmoituksesta ja sen liitteistä PRH:lle. Mutta PRH vaatii pari sellaista dokumenttia, joita verottaja ei vaadi, ns. liitetietoja. No, ne tiedostot voi liittää veroilmoitukseen, ja kun ne tiedostot oikein tagataan, niin verottaja ei niitä kurki, vaan siirtää ne suoraan PRH:lle. Se vaan on silleen, että minä teen tilinpäätöksestä tasekirjan (ennen sähköisiä ilmoituksia sellainen paperinen tasekirja piti sinne PRH:lle toimittaa...), jossa on siis kaikki tarvittavat tiedot, taseet ja tuloslaskelmat ja liitetiedot niihin. Mutta sellaista tagia ei verottajan sähköisessä palvelussa ole tarjolla, jotta "tasekirja tässä ja siinä sitten kaikki tarvittava tieto". Kun ne on nyt silleen eriytetty ne liitteet, on erikseen "Tase", "Tuloslaskelma", "Tuloslaskelma ja tase", "Taseen liitetiedot", "Tuloslaskelman liitetiedot", "Pöytäkirjan ote" ja "Muu liite". No, se on se tasekirja nyt tagattu "muuksi liitteeksi", ihmetelkää te virkamiehet ja muut byrokraatit siellä, että mikä se liite on.

Kauan eläköön ehallinto. Tasan varmasti teen seuraavat ilmoitukset paperiversioina.

Bipolaarisuutta ilmassa

Näistä tulee hyvä mieli:

- Hienot maisemat

Mökkitonttia vastapäätä olevalta kalliolta (paikalliset kutsuvat vuoreksi, mutta kutsuuhan ne tätä lammikkoakin Iso-XXXXXjärveksi... :S).

Lampi Pohjois-Karjalan metsästysmailla.

- Onnistumiset

Ensimmäinen ukkometso tapahtumarikkaan jotostelun päätteeksi lelutähtäimellä varustetulla kiväärillä Sodankylästä.

- Hyvin tehdyt esineet

Sako M78 .22lr (Huomaa sama lelutähtäin kuin yo. kuvassa)

Arkipäivän ylellisyyttä; hyvät olut- punaviini- ja (geneeriset) valkoviinilasit. (Siis ei arkipäivän siinä mielessä, että arkipäivisin kitattaisiin. Let me rephrase that: Ylellisyyttä, johon oikeastaan kaikilla on varaa. Ja se tarjouslager maistuu paremmalta hyvästä lasista.)

Laittaisin kuvan myös hyvästä kynästä, jos minulla sellainen olisi. Hankkisinkin sellaisen, jollei kaikilla kynilläni olisi kummallinen taipumus vaeltaa omalta paikaltaan jonnekin muualle, lähinnä tuntemattomiin paikkoihin.

Näistä tulee paha mieli moneksi päiväksi:

- http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/ADCD295E6849E8DAC2256BDD002D24A9?opendocument

- Asiat, jotka on tehty vaikeiksi

Alkutilanne Mercury (Yamaha) F50 -97:n pikkiriikkisten (pudota se sormistasi ja se katoaa tyhjyyteen) tyhjäkäyntisuuttimien puhdistamista varten. Tämän jälkeen kaasuttimet puretaan ja niistä irroitetaan ne suuttimet ja töräytetään pulloilmaa suuttimen läpi noin 1 sek ajan, jonka jälkeen puhdistus on suoritettu ja kaiken voisi laittaa taas kasaan. Kaasuttimen purkamisen jälkeen tiivisteet ovat käyttökelvottomat. Merkkihuoltoliikkeet eivät pidä tiivisteitä varastossa, vaan ne pitää tilata maahantuojalta. Vaihdetaan moottorivene soutuveneeseen ja hyviin airoihin!

Hallitusneuvotteluja käydään... Ehdokkaani ei päässyt eduskuntaan, taisi jäädä noin 500 ääntä uupumaan. Olisin ehkä äänestänyt häntä ilman tätä sisuksia kiertävää aselakifarssiakin, perustuen mm. siihen, että hänellä on sama ammatti kuin minulla, hänestä paistoi läpi oman suhtautumiseni kanssa samankaltainen kyyninen suhtautuminen -nyt jo entiseen- poliittiseen ilmapiiriin ja hän asuu entisessä kotikaupungissani. Mutta en olisi missään nimessä äänestänyt hänen edustamaansa puoluetta! Annoin ääneni myös sellaisille arvoille, joita en jaa. Edustuksellinen demokratia... tästä joskus kirjoitinkin.

Joka tapauksessa, entinen poliittinen -ja ihan oikeasti- jähmettynyt "eliitti" on menettänyt luottamukseni. Tunnen ehkä hieman jopa syyllisyyttäkin: isäni puolelta periytyy vahva keskustalaisuus; isoisäni oli keskustalainen paikallispoliitikko, ja tarinan mukaan jopa Virolainen aikoinaan Keskustan puoluepäivillä ääneen ihmetteli, missä hän on, kun ei ollut vielä häntä nähnyt. Isänikin, vaikka onkin pappi, oli hetken aikaa keskustalainen kunnanvaltuutettu, kunnes huomasi, etteivät kirkkoherran ja kunnanvaltuutetun roolit oikein ole yhteensopivia. Pappisvirka oli hänelle selvästi vakaumuksen asia, politiikka ehkä isä-poika -trauma. Isäni pikkuserkku on pitkän linjan keskustalainen poliitikko, entinen ministeri jopa.. ja hänkin putosi eduskunnasta. Good riddance! Äitini puolelta taas periytyy vahva sosiaalidemokraattisuus.

Anyways, puhuin luottamuksesta, jatkan siitä.
Ensimmäisen oman aseen (haulikko) hankkimis- ja hallussapitoluvan sain nykykäytännön mukaan ehkä hieman kevyellä prosessilla. Entuudestaan minulla oli rinnakkaislupa pienoiskivääriin, jonka kinusin vanhemmiltani ollessani vasta 14-vuotias. Isäni hankki luvat, ja Toz ostettiin hänen nimiinsä, minä hain sitten rinnakkaisluvan, kun täytin 15. Tuo rinnakkaislupa on muuten yhä voimassa, vaikka tuosta tapahtumasta on kohta 30 vuotta. Niin, se ensimmäinen oma ase! Suoritin ystäväni yllytyksestä metsästäjätutkinnon, ja haulikko piti saada. Niinpä siis nimismiespiirin (joka koostui kolmesta kunnasta, joissa yhteensä oli alle 6000 asukasta) kansliaan, ja se A5-kokoinen kuponki tiskin takana olevalle tädille. Täti vie kupongin viereiseen huoneeseen, jossa avoimen oven takana nimismies pöytänsä takana työskentelee. Nimismies nojaa tuolissaan senverran taaksepäin, että näkee, minkä näkoinen poika siellä tiskin takan oikein on, suorittaa rekisteriseulonnat, mielenterveysanalyysit ym. tarvittavat proseduurit kahdessa sekunnissa, nojautuu takaisin eteen ja allekirjoittaa hankkimisluvan. Kun haulikko oli sitten ostettu, mentiin täytetyn kupongin kanssa takaisin kansliaan (muistanko oikein, että silloin ei kauppiaalle oletuksena jäänyt mitään dokumenttia kaupasta, ja kauppiaat joutuivat ottamaan kopion luvasta omaan kirjanpitoonsa...?), jossa täti rullaa pahviläpyskän kirjoituskoneeseen, naputtaa tarvittavat tiedot läpyskään, nuolaisee 10mk ja 2mk leimamerkit läpyskän kanteen, rahastaa sen 12 mk, ojentaa luvan ja toivottelee jahtionnea.
Aivan kauheata. En ymmärrä, miten voi olla mahdollista, että puheenaolevalla haulikolla ei ammuttu kuin riistaa ja kiekkoja. Ei siis ollenkaanlainkaan ihmisiä.

Ensimmäisen pienoispistoolin (tai omalla kohdallani -revolverin) luvan sain 18-vuotiaana 20 minuuttia sen jälkeen, kun olin käynyt pankissa maksamassa paikallisen ampumaseuran liittymismaksun. Niitä liittymismaksutilisiirtolappuja oli siellä Osuuspankin tiskillä valmiiksi kirjoitettuna nippu. Seura otti jäsenekseen kaikki ne, jotka osasivat soittaa seuran sihteerille ja kysyä, jotta missä niitä lappuja olisi. Pitihän maalaiskunnassa olla nuorisolla harrastusmahdollisuuksia! Ja seura on muuten kasvattanut pistooliammunnan maailman- ja euroopanmestarin, ja seurasta eronnut ja oman seuran perustanut haulikkojaosto on kasvattanut käsittämättömän määrän suomenmestaruusmitalisteja sekä yhden olympiavoittajan (jota muuten opetin lukiossa tehdessäni opettajien viransijaisuuksia kirjoitusten ja asevelvollisuuden välissä. Tähänastisen työurani ehdoton kohokohta!) Eikä sillä ensimmäisellä pienoisrevolverillani, S&W M17:llä, ammuttu yhden yhtä ihmistä! Vaan ampumaradalla sillä ammuttiin pahvitauluja, ja niistäkin vain ihan niitä kaikkein sisimpiä osia! Ei ammuttu lähes sarjatulta pitkin pahveja! Eivätkä seuran muutkaan ampujat haahuilleet ympäri kyliä ammuskelemassa toisia. Ja seura järjesti tutustumispäiviä, jolloin kuka tahansa pääsi kokeilemaan ammuntaa pienoispistooleilla ja haulikoilla. Näillä tutustumispäivillä tapasin useampaankin otteeseen yläasteikäisiä poikia, joita olin noilla tuurausvuoroillani opettanut, ja joista jo opettajainhuoneessa varoiteltiin ihan aiheesta. Ja siellä radalla nuo pojat olivat aivan jotain muuta, kuin siellä koulussa. Pojat olivat tarkkaavaisia, oppivaisia, huomaavaisia ja muutenkin hyvin luottamusta herättäviä, eivät sellaisia AD/HD-tapauksia, joiksi heitä olisi voinut epäillä koulukäyttäytymisen myötä. Erityisesti muistan yhden nuoren, joka oli erityisen hankala koulussa. Ammuimme yhdessä trapia kierroksen, ja paikallislehden toimittaja seurasi tapahtumaa, otti kuvia ja haastatteli toimitsijoita. Seuraavassa lehdessä oli kuva pojasta ampumassa, ja teksti kertoi, kuinka toimitsijat olivat erityisesti kiinnittäneet huomiota pojan keskittyneisyyteen ja varmuuteen ammunnassa ja haulikon käsittelyssä. Eikä ainakaan minulla ollut tuon pojan kanssa mitään hankaluuksia koulutyössä tuon päivän jälkeen.

Ja ensimmäisen "järeän käsiaseen" hankkimisluvan (pistooli, väljyys 9mm) sain nähdäkseni pääasiassa siksi, että olin nuhteeton ja hakemuskuponki oli siistillä käsialalla täytetty ja tarve perusteltu. (Mitä muutakaan oikeasti tarvitaan?) Nuoren miehen mieli täyttyi aidolla ylpeydellä; olen toiminut yhteiskunnan normien puitteissa enkä ole rikkonut sääntöjä tai lakeja, ja siten myös yhteiskunta luottaa minuun niin paljon, että antaa luvan pitää hallussa moista välinettä. Eikä silläkään Taurus pt99:llä ammuttu yhtään ihmistä.

Ja sitten tapahtui Myyrmäki. Voi-voi, sanottiin, ja todettiin, että olipahan erityisen syrjäytynyt, harhainen ja masentunut nuori. Internetiä ei arvattu ruveta kieltämään, eikä apteekkeja eikä rautakauppoja, joita kaikkia Gerdt käytti epätoivoisen teon valmistelussa. Mitähän tehtiin sille mielenterveystyölle kouluissa ja oppilaitoksissa? Ja sitten Jokela. "Yksittäistapaus". Ei toimenpiteitä. Ei mielenterveystyöhön eikä lainsäädäntöön. Ja sitten Kauhajoki. "Lähes sarjatulta ampuva kertatulipistooli! Komisario vastuussa! Lupia myönnetään sinne ja tänne! ASEharrastajat, kuuntelevat Rammsteinia ja ihailevat natseja!" Ongelma ei siis ole se, että nuori syrjäytyy eikä saa haluamaansa apua mielenterveysongelmiin, vaan se, että hän onnistuu hämäämään viranomaisia, ja saa aseen väärin perustein. Poistamma siis mahdollisuuden saada ase, oikein tai väärin perustein! Hip hurraa, maailma pelastuu (no se nuori siellä kaiken keskipisteessä tulee surkastumaan pois, muteisemitään, yksikaikkienpuolestajakaikkiyhden...eiku yksikaikkienpuolestavaan). Kiellämme aseet=ihmisiä ei tapeta!

Lainsäädäntö onkin varmasti se oikea tapa hoitaa tätäkin asiaa. MUT HEI! SÄÄDETÄÄN LAKI, JOKA KIELTÄÄ TAPPAMISEN! Haha! Asia hoidettu! (Joku nyt jossain piipittää, että sellainen laki jo on, ja silti ihmisiä tapetaan. Eihän se nyt voi pitää paikkansa, sillä jos eduskunnassa olevien, asioista jotain tietävien ihmisten mukaan ihmisten tappaminen jo olisi lailla kiellettyä, niin eihän ihmisiä tapettaisi! TIETYSTI pitää kieltää tappovälineiden hallussapito, silloin tappajat eivät voi tappaa, koska he eivät saata hankkia tappovälineitä sakkojen pelossa.)

Nyt yhteiskunta ei enää luota minuun, joten minä en luota yhteiskunnan säätävään ja toimeenpanevaan elimeen. Tuomitseva elin Suomessa tekee _aina_ niin kuin on säädetty, eikä sillä oikeastaan ole muuta vaihtoehtoakaan, joten sitä ei oikein voi osoittaa sormella puhuttaessa luottamuspulasta. Siksi siis äänestin puoluetta, jonka ehkä uskon luottavan tavalliseen, lakia noudattavaan ja nuhteettomaan kansalaiseen, ja heidän on nyt voitettava luottamukseni osoittamalla vastavuoroista luottamusta. Jos tätä luottamusta ei synny, en usko, että pystyn elämään tässä maassa, ja minä kun olen tähän maahan jo satsannut aika paljon. Pliis, luottakaa rehtiin ihmiseen!

No vastahan minä tätä päivitin...

Hupsistakeikkaa! Nyt on huhtikuu, ja edellinen päivitys taisi olla... lokakuussa? Whatever...

Joo, mökkiä on laitettu. Tänään kävi rakennustarkastaja tekemässä sijainti-, rakenne-, hormi-, käyttöönotto- ja loppukatselmuksen tuolle kesäsaunalle, jota olemme siis käyttäneet jo... hetkinen.. kaksi (2) vuotta. Eipä tuo mitään virkannut, ihaili maisemaa ja oli tyytyväinen Harvian omille kiukailleen ja kaminoilleen hyväksyttämästä "kevyestä suojauksesta". Kerroin kyllä jo etukäteen pahoittelevalla äänellä, että ihan on luvatta sitä kyllä jo käytetty tässä... :(.

Tuon sijaintikatselmuksen puuttuminen ei tosin ole ihan oma vika; aikoinaan, kun kopperon pystytys alkoi olla ajankohtainen, hyvä ystäväni Antti (se raskasaskelinen) pääsi yllättäen auttamaan tontille pariksi päiväksi. Rinteeseen piti kaivaa ojat, joiden pohjalle piti laittaman soraa, jonka päälle betonilaatat, joiden päälle sitten pilariharkot. Arvelin kyseessä olevan rankan homman, joten Antin apu tahdottiin ottaa vastaan. Vaan kun ei saisi ruveta valamaan (no eihän sitä loppujen lopuksi oikeastaan valettu mitään) ennen sijaintikatselmusta ym. byrokratiaa. No, puhelin kouraan ja paikallinen (mökki sijaitsi silloin vielä pienessä kymenlaaksolaisessa kunnassa, nythän se on suuressa kymenlaaksolaisessa kaupungissa) rakennustarkastaja linjalle ja kysymään, notta "voidaanko ruveta laittamaan saunaa paikoilleen". Tarkastajalta yksi kysymys: "No kuinkas lähelle sitä rantaa ajattelitte sen saunan laittaa?", johon vastaus: "mitattu tasan se 15 metriä, mitä kaava vaatii", johon tarkastaja totemaan: "joo siitä vaan laittakaa pystyyn, katotaan sitten myöhemmin!".

(Jälkikäteen tarkastajan puheita ajatellen ja naapurin saunan sijaintia tutkaillen tuli mieleen, että jos sen tarkastajan olisi kutsunut paikalle, sen saunan olisi ehkä saanut lähemmäksikin rantaa laittaa. Ja jälkikäteen: se perustusojien kaivaminen oli aivan s..tan...inen homma. Jääkausi näköjään kiusaa nykyihmistä yhä edelleen. Kaikkia kiviä ei saatu edes väännettyä kaivannosta ylös halkomatta niitä ensin.)

Ja katsoi tarkastaja myös mökin rakenteet ja hormit. Kuvassa takkakaminawhateveryouwanttocallit ja hormi viime syyskuulta, eli sisätilat on kyllä jo vähän paremmalla tolalla.

Sisätilat viimeistelemällä ja sähköt tarkastamalla saadaan käyttöönottolupa, eli ehkäpä juhannuksesta päästään viettämään ihan kesälomaa. Työt jatkukoot sitten syksyllä.

Ja tässä on sitä lennonjohtotornia/majavapassikoppia/parvea... Panelien saumat ei käy yksiin, kun loppui alkuperäinen paneli, ja rautakaupasta tilattu, koodien mukaan "samanlainen paneli" ei sitten ihan samanlaista ollutkaan.

Nyt on viikko lomaa, vaimoke lähti siskojensa kanssa Kanarialle, minä jäin kissavahdiksi. En lähtenyt mukaan, vaikka olisin voinut. Kolme siskosta, toisella kaksi ja toisella yksi alle 8-vuotias tyttö mukana; en ehkä olisi tuntenut oloani täysin vapautuneeksi.  Vahdittavat alla:


 Tässä vanha herra (14v) Eetu lempipaikallaan, eli käynnissä olevan astianpesukoneen päällä. Eetu ei muuten ole lihava, vaikka kuvasta voisi niin päätellä, vaan hän on oikein jäntevä. Eetu on lempinimi, oikea nimi on Edgar Hoover. Nimensä Eetu sai kehräämisestään, joka on kovaäänistä kuin vanhalla Hoover-imurilla. Josta siis Edgar Hoover. Eli Eetu. Ajattelen muuten hyvin suoraviivaisesti.

Ja tässä neiti Viivi. Kyseessä siis lempinimi, oikea nimi on Vivien Leigh. Nimi ei tule viiksistä, jotka päihittävät jopa DDR:n urheilijattarien vastaavat, vaan nimi tulee neitimäisyydestä, lähinnä pikkutarkasta peseytymisestä ja erityisen pikkutarkasta manikyyristä, jonka ansiosta Viivillä on aina erittäin terävät ja puhtaat kynnet. Eikä Viivi ole koskaan raapaissut ketään ihmistä. Äitini aussia Viivi aikoinaan raapaisi kirsuun, kun mokoma kojootti tunkeutui neidin comfort zonelle. Viivi on arviolta Eetua vähän vanhempi, tarkkaa ikää ei tiedetä. Viivi on aikuisena löydetty ja toimitettu Hesylle, josta Eetukin on pentuna meille haettu.

Tämä vapaa kulunee nopeasti. (Paitsi tänäänhän ei ollut lomaa, kun piti mennä tontille tarkastajaa tapaamaan ja vastaanottamaan keittiön työtasoja, jotka tulivat Saksasta ja jotka ovat jo toinen lähetys, koska ensimmäinen lähetys sisälsi tasot, jotka olivat väärän mittaiset, koska ruotsalaisessa huonekaluhel.....ä henkilökunta ei näköjään tiedä, minkämittaisia tasoja heidän kalusteidensa päälle pitää laittaa, ja jotka olivat jo hukassa useamman päivän, niin että kukaan Suomessa ei tiennyt, missä tasot ovat, kunnes ne ilmaantuivat tyhjästä ilmasta ja ystävällinen Itellan ajojärjestelijä (jonka vika eikä hänen työnantajansakaan vika lähetyksen myöhästyminen ei ollut) soitti juuri, kun olin lähdössä tontille, ja hän kysyi, että sopisiko toimittaa, ja sopihan se, ja joskus muuten jätän tarkoituksella pisteet pois, vähän kuin joillan nettifoorumeilla jotkin ihmiset jättävät pisteet pois kaikesta, mitä he kirjoittavat ja alla on kuva, jossa on pieni pätkä tasoa, joka on sekin väärän mittainen)

Jos jaksan, irrotan tämän vapaan aikana tuon perintöveneen (vaimokkeen enolta peritty) moottorista kaasuttimet ja putsaan ne, niihin jäi bensat sisään ja tyhjäkäyntisuuttimet on tukossa. 

Ja jos vaikka ehtisi ampumaan! Laitoin Mosse 930:n SRA-kuosiin, vaikka kyllä sillä kiekkojakin tuossa kuosissa vielä ampuu. Ja saa taas sitä ansaitsematonta rispektiä/ylenkatsontaa radalla, jossa pörrää jos jonkintasoista mestaria. Toisena projektina olisi löytää hyvin käyvä lataus M1A:lle, toistaiseksi latauksen/patruunan löytymiseen on ollut esteenä aikoinaan Kirkkonummen Erävarusteelta ostettu tolkuton kasa Sakon 129A-luoteja, á 29 penniä, joita on ihan pakko käyttää.

Niin että onhan tässä taas tekemistä...

Taulu (c) mun mutsi.

No birds.

Pohjois-Karjala ja Sodankylä on nyt tarkistettu lintujen varalta. Zilch. Zero.
P-K:ssa havainnot jäivät käytännössä yhteen naarasteeriparveen, joka syöksyi alarinnettä vastapalloon. Ammuin haulikolla ohi. End of story. Lintukanta oli heikoin neljään vuoteen, vaikka huhuja (=riistakolmiolaskenta) parantuneesta kannasta oli liikkeellä. Veikkaan laskijoiden jättäneen ikävän kävelemisen ja keksineen, notta "lintukanta on vähän kasvanut".

Sodankylässä teerihavaintoja oli 3, joista kaksi ukkoteertä ja yksi naaras. Ukkometsoja havaittiin 3 ja koppeloita 9. Kahdeksan kilometrin kävely hyväksi tiedetyllä selällä tuotti tulokseksi nuo kaksi ukkoteerihavaintoa... Aamuiset passit suolla tuottivat tulokseksi ensin parina aamuna kuulohavaintoja, mutta linnut eivät liikkuneet eivätkä siten tulleet kuvillekaan. Lopulta myös kuulohavainnot katosivat. Päättelimme heikon teerikannan keskittyvän täysin marjojen syömiseen, kun niihin vielä pääsi käsiksi.. Hieman lunta oli jo sadellut. Eivät tuhlanneet energiaa liikkumiseen tai turhanpäiväiseen syyssoitimeen. Metsokanta sensijaan oli kohtuullisen vahva, tosin en itse päässyt ampumatilanteeseen.

Aamussa ei ollut mitään vikaa..

No, vielä on luvassa reissu Etelä-Pohjanmaalle, siellä on lintukannat kuulemma oikeasti hyvät...